Puhelimessa

Havahduin tänään taas huomaamaan miten tuo lapsi kasvaa huomaamatta. Tulin töihin ja pikkumies jäi papan hoitoon kotiin. Soitin aamupäivällä papalle sanoakseni pari unohtunutta asiaa. Kun olin sanonut asiani, antoi pappa luurin A:lle. Tämä oli minun ensimmäinen puhelinkeskustelu lapseni kanssa. Luonnollisestikaan meidän ei ole tarvinnut puhua paljoa puhelimessa, kun olen viettänyt lähes kaiken aikani lapsen kanssa.


Näin se puhelinkeskustelu meni:


A: "Hei"
Minä: "Hei kulta! Oletko syömässä aamupalaa?"
A: "On"
Minä: "Mitä sinä syöt aamupalaksi?"
A: "Eivää" (=Leipää)
Minä: "Onko se hyvää?"
A: "On"
Minä: "Äiti jatkaa nyt töitä. Pidä kiva päivä papan kanssa. Nähdään, kun tulen kotiin. Hei hei kulta!"
A: "Hei hei"


Ihmettelen kovasti missä välissä meidän vauvasta on kasvanut pieni, järkevä ihminen, jonka kanssa voi keskustella. Keskustelemme kotona kasvotusten toki paljonkin ja A on puhunut useita kertoja puhelimessa isin, mummin, papan ja tädin kanssa, mutta tämän aamuinen puhelinkeskustelu sai minut heräämään ajankuluun. Eikä puhelimessa puhuminen ainakaan helpottanut tunnetta, että olisin mieluummin pojan kanssa kotona kuin töissä.

Kuulumisten päivittämistä

Sen verran sain nyt inspiraatiota, että päivitän vähän kuulumisia näiden kolmen blogittoman kuukauden ajalta. Tiedätte sitten missä mennään, jos vaikka innostuisin kirjoittelemaan tiheämmin kuin kolmen kuukauden välein. Aloitetaan toukokuusta, jolloin kirjoitin viimeisimmän postauksen ennen taukoa.

Muutimme toukokuun lopulla väliaikaisesti ihanan, rakkaan siskoni ja hänen miehensä luokse, kun oma asunto oli myyty eikä uutta kotia ollut löytynyt. En tiedä ketään muita, joiden kanssa asuminen olisi mennyt niin kivuttomasti ja hermoja säästellen kuin he. Voisi luulla, että tila loppuu kesken kun kaksi aikuista, 1-vuotias taapero ja koira muuttavat kahden aikuisen kotiin rauhaa ja järjestystä rikkomaan, mutta kaikki meni paremmin kuin hyvin. Meidän perhe on ikuisesti kiitollinen väliaikaisesta majoituksesta, jolla säästyttiin asunnon vuokraamiselta tai hermojen menetykseltä.

Kesäkuun alussa palasin osa-aikasesti töihin ja A on saanut nauttia isovanhempien ja isin seurasta työviikkojeni ajan. Pientä protestointia on ollut havaittavissa, mutta melko hyvin A on tottunut äidin poissaoloon.
Uusi koti löytyi ja kaupat siitä tehtiin ennen juhannusta, mutta muuttoa jouduimme odottamaan heinäkuulle asti.

Heinäkuun alussa lomailimme koko perheellä käyden mm. mökillä ja Jyväskylän Asuntomessuilla yrittäen rentoutua ennen muuttoa. Mikään ei kyllä voita perheen yhteistä kiireetöntä aikaa! Pääsimme muuttamaan uuteen kotiin heinäkuun puolessa välissä ja tekemistä on riittänyt. Kerrostaloasuminen vaihtui omakotitaloasumiseen kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Tähän asti ollaan kyllä viihdytty erinomaisesti, eikä kummallakaan ole ikävä kerrostaloon. Paljon tilaa, oma piha, oma sauna ja oma takka. Koti <3

Elokuun alku on mennyt totutellessa elämään isossa talossa ja kotia laittaen. Vielä on paljon hankittavaa, laitettavaa ja sisustettavaa. Ideoita on hirveästi ja monta tuunausprojektia kesken, mutta aikaa ja rahaa rajallisesti. Pikku hiljaa hyvä tulee. Vielä kun sitä malttia saisi jostain. Jos innostun päivittämään blogia useammin, niin tulen varmasti kirjoittamaan paljon kotiin ja sisustukseen liittyvistä asioista. Toivottavasti edes joku jaksaa niitä lukea.

Inspiraation etsimistä

Kolme kuukautta on mennyt hurahtanut ja kesä alkaa olla lopuillaan. Kesä on ollut aikamoista touhua ja tohinaa, enkä ole ehtinyt antaa ajatustakaan omalle blogille. Tai ajatuksia on ollut, mutta muut askareet ovat menneet blogin edelle. Muiden blogeja olen kyllä käynyt lukemassa enemmän tai vähemmän aktiivisesti.

Olen miettinyt blogini kohtaloa. Jatkanko kirjoittamista vai en ja mistä kirjoitan. Alunperin perustin blogin lapsi-/perheblogiksi, mutta tällä hetkellä perhe-elämä on niin tasaista ettei siitä ole paljoa kirjoitettavaa. Sen sijaan aiheita riittäisi enemmän tuunaamisesta ja sisustamisesta sekä jonkin verran leipomisesta ja ruoanlaitosta. Saa siis nähdä mitä blogille tapahtuu tai mihin suuntaan se kehittyy, jos kehittyy.

En ota mitään paineita blogin päivittämisestä, joten seuraava postaus saattaa tulla huomenna, kuukauden päästä tai joskus hamassa tulevaisuudessa.

Muuttopuuhia

Täällä ollaan. Kiirettä pitää ja paljon asioita on tapahtunut. Iloisia, jännittäviä ja surullisia.

Viime viikolla teimme kaupat nykyisestä kodistamme ja muutto häämöttää jo ensi viikon lopulla. Uutta kotia ei ole vielä löytynyt ja muutamme väliaikaisesti siskoni luokse, kunnes oma koti löytyy. Pari viikkoa on mennyt tavaroita pakaten ja laatikoita kuljetellen. Loppua ei näy. Mistä tätä tavaraa oikein riittää, vaikka asunto on pieni ja paljosta olen hankkiutunut eroon. Saamme onneksi tavarat väliaikaissäilytykseen vanhempiemme luokse, niin ei ole tarvinnut erillistä varastoa vuokrata.

Pari päivää asuntokauppojen jälkeen saimme ikäviä uutisia, kun meille kaikille niin rakas mummi menehtyi äkillisesti. Pakkailujen lomassa on tullut siis itkettyä ja käyty jättämässä mummille jäähyväiset. Kesäkuulle suunnitellut mummin 85-vuotissyntymäpäiväjuhlat vaihtuivat hautajaisiin. Elämä on.

Sain kutsun ylemmän ammattikorkeakoulun pääsykokeisiin, mutta en ole vielä varma menenkö sinne. Elämässä tapahtuu nyt niin paljon muutakin. Sisäänpääsyn mahdollisuudet ovat todella minimaaliset, koska saan työkokemuspisteitä vain muutaman. Jos saisin pääsykokeista täydet pisteet, minulla SAATTAISI olla mahdollisuudet päästä opiskelemaan. Muuten tilanne on aika heikko. Ehkä opiskelut saavat odottaa muutaman vuoden.

Pari unelmien taloa on ollut myynnissä ja toinen oli jo melkein meidän. Kauppojen onnistuminen jäi kiinni neljästä päivästä. Raha ratkaisee niin myyjälle kuin ostajallekin. Sitä unelmien kotia odotellaan vieläkin. Tai lottovoittoa.

Töihin paluu koittaa reilun kahden viikon päästä. Juuri sopivasti muuton ja mummin hautajaisten jälkeen. Miten osaan tehdä töitä näin pitkän tauon jälkeen? Ensimmäinen viikko menee varmaan asioita opetellessa ja sitten jäänkin taas kahdeksi viikoksi kotiin.

Kaikesta touhusta ja tohinasta huolimatta aion nämä kaksi viimeistä kotiviikkoa nauttia lähestyvästä kesästä ja ihanista ilmoista, joita viikonlopulle ja ensi viikolle on luvattu. Huomenna asuinalueellamme vietetään lähiöpäivää ja lähistöllä on paljon tapahtumia ja ohjelmaa. Itse osallistun päivään menemällä ostarin "pihakirppikselle" myymään tavaraa muuton alta pois. Illalla on luvassa pihalla grillaamista ja ulkona syömistä naapuriperheen kanssa fiilistellen ihanaa, kohta entistä, kotia ja taloyhtiötä.

Palailen taas, kunhan ehdin ja saan inspiraation bloggailuun takaisin. Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Työt odottavat ja eroahdistus iskee

Niin kuin olen aiemmissa postauksissa (mm. täällä) maininnut, olen palaamassa kesäkuun alussa töihin ja uusi vaihe elämässä alkaa. Teen 50 % työaikaa niin, että olen kaksi viikkoa töissä ja kaksi viikkoa kotona. Mitä lähemmäs kesäkuun alkua mennään, sitä surullisempi olen siitä etten voi olla pidempään kotona. En olisi ikinä uskonut, että töihin palaaminen ja lapsesta erossa oleminen voisi olla niin jännittävää. Vaikka silloin tällöin, varsinkin pimeän ja märän talven aikana, on ollut päiviä, jolloin kotona oleminen on maistunut puulta, hermot ovat olleet tiukalla ja aika on madellut eteen päin, olen suurimman osan ajasta nauttinut lapsen kanssa kotona olemisesta todella paljon.

Tiedän, että lapset ovat pieniä vain hetken ja olen yrittänyt nauttia tästä pikkulapsiajasta täysillä. Kun lapsi kiipeää syliin, rutistaa kovasti ja antaa ison märän kuolapusun. Lyödessään päänsä ojentaa kätensä kaivatessaan rakkautta ja lohdutusta juuri sinulta. Könyää vieressä peiton alla, kunnes painautuu ihan kiinni vartaloosi ja nukahtaa kokiessaan olonsa turvalliseksi. Tapailee sanoja ja kuulet lapsen sanovan selvästi "äiti", monta kertaa putkeen. Kertoo paljon asioita omalla kielellään ja eleillään, joista suurimman osan vain vanhemmat ymmärtävät. Juoksee nauraen päin, kun haluaa sinun kaappavan hänet isoon syleilyyn. Nauraa aidosti, jolloin tiedät lapsella olevan kaikki hyvin.

 Onnellisempia hetkiä ei olekaan. Näitä hetkiä minulle tulee kova ikävä. Haluaisin olla näkemässä ne kaikki.

Hyvästit kodille

Peukkujen pitäminen kannatti, sillä saimme asunnosta tarjouksen, jonka hyväksyimme. Kaupanteko on sovittu kahden viikon päähän. Mikään ei ole 100 % varmaa ennen kuin nimet ovat paperissa, mutta uskallan jo puhua asiasta ääneen. Pientä stressiä aiheuttaa se, että meillä ei ole vielä uutta kotia ja kuukauden päästä pitäisi muuttaa nykyisestä pois. Joku väliaikaismajoitus taitaa siis olla ainoa vaihtoehto :/ Vähän kauhistuttaa tavaroiden kantaminen edes takaisin väliaikaissäilytykseen ja sitten taas uuteen kotiin. Tähän samaan hässäkkään minulla alkaa työt, joten paljon muutoksia on tulossa. Onneksi aloitan työt vain osa-aikaisesti, niin ehdin olla muutosten keskellä pojan kanssa tottumassa uuteen arkeen.

Haikein mielin olen alkanut valmistautumaan ajatukseen nykyisestä kodista luopumisesta. Tämä asunto oli meidän ensimmäinen omistusasunto ja näiden neljän vuoden aikana, jotka olemme tässä asuneet, on tapahtunut isoja asioita ja asunnosta on tullut meille ensimmäinen yhteinen kodilta tuntuva Koti. Ensimmäinen yhteinen vuokra-asunto tuntui aina väliaikaisratkaisulta, mutta nykyisessä kodissa olemme molemmat viihtyneet. Täällä on vietetty valmistujaisia, iloittu opiskelupaikasta, valmistauduttu häihin, avattu häälahjoja ukkosen paukkuessa ikkunan takana, kestitty ystäviä, itketty ja naurettu sydämen kyllyydestä, siivottu koiranpennun pissoja lattialta, tehty positiivinen raskaustesti, kärvistelty supistuskivuissa, nautittu vauvantuoksuisista hetkistä esikoisen kanssa ja kerätty paljon hyviä yhteisiä muistoja. Enkä voi tietenkään ohittaa ihania naapureita, joihin on ollut ilo tutustua ja joiden kanssa tulemme varmasti pitämään yhteyttä myös jatkossa.

Seuraavat peukutukset sitten uuden Kodin löytämiselle. Meidän molempien kriteerit täyttävät asunnot tuntuvat olevan harvassa ja sitten ne menevät kuin kuumille kiville. Kunhan saadaan oman asunnon myynti hoidettua loppuun, niin pääsemme mukaan asuntokauppojen kilpajuoksuun toden teolla. Tässä vielä viimeinen kurkistus meidän nykyiseen kotiin myyntikuvien muodossa:

Helppo ja nopea suklaakakku - pika-apu makeanhimoon

Pari viikkoa sitten kirjoitin meidän perheen ruokatottumuksista ja siitä kuinka liputan terveellisen ruokavalion puolesta. Nyt jaan teille suklaakakun reseptin, joten se siitä terveellisyydestä :D Viime perjantai-iltana minulle tuli todella kova suklaan mieliteko, eikä kotoa ei löytynyt mitään herkkuja. Olin yksin kotona, enkä päässyt kauppaan pikkumiehen ollessa jo nukkumassa. Ei auttanut muu kuin etsiä resepti helppoon suklaakakkuun, johon ei tarvita suklaata, vaan ainoastaan kaakaojauhetta. Kaapista kun sattui löytymään jämät 99% kaakojauheesta. Resepti löytyi nopeasti ja oli siihen tilanteeseen juuri sopiva. Kakku oli nopea ja helppo tehdä ja tyydytti täydellisesti suklaahimoni. Kakusta tulisi varmasti kosteampi, jos taikinaan laittaisi mukaan suklaata, mutta oli hyvää näinkin. Tätä voisi tehdä yllätysvieraille.

Jaan reseptin teille sellaisena kuin se alkuperäisellä sivustolla on. Alkuperäinen löytyy täältä. Klik!

Helppo & nopea suklaakakku (12-16 palaa)
(valmistusaika alle 30 minuuttia)

100 g voita
2 ½ dl sokeria
2 munaa
1 ½ dl vehnäjauhoa
3 rkl kaakaota
1 tl vaniljasokeria
tomusokeria koristeluun (jätin laittamatta tähän itselle tehtyyn versioon)

Tarjoiluun:
kermavaahtoa

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sulata voi ja anna jäähtyä. Sekoita yhteen munat ja sokeri. Sekoita vehnäjauho, kaakao ja vaniljasokeri keskenään ja hämmennä munaseokseen. Lisää lopuksi voisula.

2. Paista kakkua noin 25 minuuttia. Sen kuuluu olla matala, rapea pinnaltaan, mutta tahmea sisältä.

3. Anna kakun jäähtyä, sihtaa pinnalle tomusokeria, leikkaa viipaleiksi ja tarjoa kermavaahdon kera.