Raskauden kanssa alkaa olla viime metrit käsillä. Toivottavasti ei tarvitse enää neljää viikkoa odottaa ja kasvattaa vatsaa. Kaikki on periaatteessa hyvin eikä pitäisi valittaa, mutta varmaan jokainen raskaana ollut tietää ettei varsinkaan loppuraskaus ole helpointa aikaa.
Yöt on katkonaisia, jokainen kyljen kääntäminen on operaatio, kävellessä tulee välillä sähköiskumaisia kipuja toiselle puolelle alaselkää, lantio on kovilla ja seisomaan nouseminen varsinkin sohvalta on myös aika hidasta (osa puheluista jää nykyään vastaamatta, jos puhelin ei ole käden ulottuvilla, enkä ehdi puhelimen luokse ajoissa :D). Sain tässäkin raskaudessa rasitusmurtuman vasempaan jalkapöytään, mikä on myös hidastanut kävelyä sekä autolla ajamista. Jalan lepuuttamisesta on turha edes haaveilla tuon 2,5-vuotiaan kanssa. Esikoista odottaessa jalkapöytä oireili parikin kertaa rasitusmurtuman takia. Outo vaiva, koska jalkapöytien kanssa ei ole ollut mitään ongelmia ennen eikä jälkeen raskauksien.
Näiden vaivojen lisäksi on lukuisia muita pieniä rasittavia vaivoja, joita en tässä lähde luettelemaan. Suurin huolenaihe tuli kuitenkin pari viikkoa sitten, kun sain lähetteen sokerirasitukseen glukoosin ollessa neuvolakäynnillä yhdellä plussalla. Tuloksista paastoarvo oli hieman koholla, mikä riitti raskausdiabeteksen toteamiseen. Kävin viime viikolla raskausdiabetesryhmässä ja sain ohjeet sekä välineet verensokerin kotiseurantaan.
Onneksi arvot ovat yhtä poikkeusta lukuunottamatta pysyneet viitearvojen sisällä ruokavalion avulla. Minua kuitenkin huolestuttaa ehtiikö vauva kasvaa jopa isommaksi kuin isoveljensä, joka oli syntyessään 4505 g. Tuolloin minulla ei ainakaan todettu raskausdiabetestä. Neuvolan terveydenhoitaja sekä lääkäri arvioivat tämän vauvan kyllä normaalikokoiseksi, mutta en jotenkin luota heidän arvioonsa, koska kokoarvio tehtiin käsituntumalla eikä ultralaitetta käyttäen niin kuin esikoisesta. Vatsa on taas valtava. Heidän mukaansa ei ole tarvetta laittaa lähetettä kätilön tekemään painoarvioon. Toivon todella, että lapsi syntyisi ajoissa eikä synnytys päätyisi sektioon. Nämä on kuitenkin niitä asioita, joihin ei itse pysty vaikuttamaan. Täytyy vain pitää peukut pystyssä ja luottaa siihen, että luonto hoitaa homman. Odotan jo kovasti synnytyksen käynnistymistä, mutta mitään siihen viittaavaa ei ole ollut. Muutama kipeä supistus viikon sisään ja paljon kivuttomia, mutta ne ei taida vielä riittää. Ei auta muu kuin nauttia kesästä ja viimeisistä hetkistä kolmihenkisenä perheenä.
Huh. Täällä tullaan kymmenisen viikkoa jäljessä ja nyt on masu jo melkoinen. Samaa kokoa kuin esikoista odottaessa ihan viimeisillään.. Mulla löytyy sama sokerinmittaus-setti kotoa ja tällä hetkellä mittailen toista viikkoa.. ekalla viikolla oli pari paastoarvoa juuri ja juuri yli sen maagisen rajan. Ekaa oottaessa mulla sama homma ja huomasin, että leipää ei passannu illaalla paljon syödä, ennemmin proteiinia, niin aamuarvo oli sitten ok.
VastaaPoistaJa tosiaan tiedän tuon lähestyvän (ja ohi menevän) lasketun ajan aiheuttavan aikamoista tärinää.. Santtuhan meni tasan 42viikolle. Mulla oli kunto kyllä ihan hyvä, mutta henkisesti olin aika riekaleina.. :D Nyt on ollut enemmän raskausvaivoja.. lonkkien ja nivusten kipeutymistä rasituksessa jne... Kesä tässä vielä on edessä odottamista.. katotaan, mikä kunto on elokuussa.. :D
Kiva kun on muitakin samassa tilanteessa olevia. Tai siis ei ole kiva, että on raskausdiabetes, mutta mukavaa kuulla muiden kokemuksia. Kokeilemalla varmasti oppii miten saa sokerit pysymään arvojen puitteissa. Sinulla auttaa varmasti kokemus ensimmäisestä raskaudesta.
PoistaOn kyllä kumma miten sitä odottaa laskettua aikaa ja aika matelee mitä lähemmäksi mennään. Alkaa olo olla jo semmoinen, ettei mitään kovin kummoista pysty/jaksa tehdä, vaan haluaisi sen lapsen jo ulos. Toivottavasti sinun loppuodotus menee hyvin ja vaivat helpottaa välillä. (Minulla onneksi meni esim. liitoskivut aalloissa... Välillä pahoina ja välillä täysin oireettomana.) Tsemppiä!