tiistai 30. huhtikuuta 2013

Vappuaatto

Meillä vappuaaton aamu on ollut kiireinen, kun piti lähteä viemään koira eläinlääkäriin heti kun oltiin saatu puettua ja lapsi oli saanut aamupuuron. Koira rapsutti toista korvaa aamulla lakkaamatta ja kun katsoin korvan sisään, niin koko sisäkorva märki ja oli turvoksissa. Raju korvatulehdushan se siellä on :( Nyt sitten antibiootit, kipulääkkeet, korvatipat ja korvahuuhde kehiin niin eiköhän ala helpottaa. Jos ei, niin korva tutkitaan rauhoituksessa tarkemmin. Onneksi lapsi on vielä toistaiseksi välttynyt flunssaa kummemmilta taudeilta. *koputan puuta* Eläinlääkäri epäili, että tulehdus saattaa olla seurausta herkistymisestä jollekin ruoka-aineelle. Vaihdettiin reilu kuukausi sitten koiranruokamerkkiä, mutta palataan kyllä samantien takaisin vanhaan sapuskaan, että saadaan korva kuntoon.

Kunhan pienimies herää päikkäreiltä, niin lähdetään eläinkauppaan ostamaan uutta ruokaa ja lastentarvikeliikkeeseen ostamaan syöttötuoli. Päädyttiin Treppy-syöttötuoliin, joka on hieman halvempi kuin Tripp Trapp, mutta myyjän mukaan kuitenkin yhtä tukeva. Saman tuolin olisi varmaan saanut paljon halvemmalla jostain ulkomailta, mutta ostetaan nyt täältä niin saadaan heti käyttöön ja onpahan helpompi reklamoida, jos tuotteessa jotain vikoja tai puutteita ilmenee.

Muuten vappuaatto menee rauhallisissa merkeissä luultavasti kotona tai korkeintaan isovanhempien luona.

Hauskaa vappua!

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Messuterveiset

Olin eilen pirpanan kanssa messuilla Helsingin messukeskuksessa. Siellä oli lapsi-, lemmikki-, kädentaito-, lähiruoka- & luomu- sekä outlet- ja model-expo-messut. Katsottavaa oli paljon ja messuilla tulikin pyörittyä nelisen tuntia. Tähän väliin täytyy kehua, kuinka hienosti pienimies jaksoi olla messuilemassa. Alkuun poika makoili hereillä vaunuissa, sitten kannoin lasta kantoliinassa kasvot eteenpäin ja uniajan tultua poika nukahti vaunuihin parissa minuutissa, sitten taas kantoliinaan katselemaan. Messuilla viihtyi siis äiti kuin poikakin! Nämä messut ainakin tarjosivat nähtävää ja katseltavaa koko rahan edestä. Pääsylipun oikea hinta olisi ollut 16 euroa, mutta minulla kävi tuuri ja sain ostettua lipun 10 eurolla, kun joku mies oli myymässä heiltä käyttämättä jääneitä ilmaislippuja messukeskuksen vieressä. Hyvä, että säästin edes pääsylipussa, kun messuilta sitten tarttuikin mukaan kaikkea pientä kivaa :) Kotiin lähdin kahden täyden kassin kanssa. Messuilla parasta on ilmaisnäytteet, mutta kun kaikkea ei saa ilmaiseksi niin piti jotain sitten ostaakin. Ostin muun muassa pojalle Silverjunglen tähtikuvioisen t-paidan kesäksi 5 eurolla, rytmimunan musikaalisiin hetkiin, koiralle jäniksen korvia, muita herkkuja ja uuden nimilaatan pantaan vanhan hävinneen tilalle, minulle ja miehelle Ullan pakarin tuoreita leipiä, Ruislandian ruissipsejä ja pikkuveljen toffeeta. Itselle innostuin vielä ostamaan Teippitarhan kuviollisia teippejä koristeluun ja tuunaukseen. Ilmaisnäytteinä saatiin Valion Onni puolukkapuuroa, Hippin luomuhedelmäsosetta, muumihousuvaippa, laastareita ja koiran ruokaa. Tässä vielä kuva päivän saldosta.


Kokeilin heti illalla uusia koristeteippejä ja vanha hillopurkki sai uuden ilmeen pienellä tuunauksella. Nyt kun vielä keksisi mitä purkkiin laittaa. Ideoita? Kansi ei ole enää tallessa, niin se rajoittaa vähän käyttöä.


Poitsu heräsi päikkäreiltä, niin täytyy rientää. Hauskaa päivää sinulle!

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Neuvolakuulumiset

Tänään oltiin taas neuvolassa. Pojan 6 kk mitat olivat 71,8 cm ja 9215 g. Painoa oli siis tullut hyvin lisää, mutta pituus oli pysynyt melkein ennallaan. Saatiinkin kontrolliaika kuukauden päähän, vaikka normaalisti seuraava neuvola olisi ollut vasta 8 kuukauden iässä. Eiköhän kasvu jatku ennallaan, kun nyt päästään kunnolla kiinteiden makuun. Tänään oli ensimmäinen päivä, kun pienimies söi kaiken ruoan mitä olin annostellut. Iltapuuroa oli tupla-annos aiempaan verrattuna, mutta kaikki meni alas :) Huomenna täytynee siis kasvattaa annoksia ja lisään aamupuuron ruokarytmiin. Viikonloppuna vasta otettiin iltapuuro mukaan ruokarytmiin päivällä syötävän kasvissoseen lisäksi ja ainakin viime yönä A:n ensimmäinen unipätkä oli pitkästä aikaa 4,5 tuntia. Toivotaan, että iltapuurosta saadaan apu yöheräilyihin.

Nyt kun syöminen alkaa sujua ja poika pystyy istumaan tuettuna, hankintalistalla on syöttötuoli. Miten syöttötuolin valinta voikin olla niin vaikeaa! Tuolin on ehdottomasti oltava sellainen joka "kasvaa lapsen mukana", koska poika on iso ikäisekseen ja tuoliin pitäisi mahtua istumaan jonkin aikaa. Pikkumies on myös kova heilumaan, joten tuolin olisi hyvä olla jämäkkä ja sellainen joka ei kaadu reippaastakaan potkusta pöytään. Tällä hetkellä ykkösvaihtoehtoina ovat Tripp Trapp- ja Svan-syöttötuolit. Ainoa huonopuoli on, että hinta näillä merkkituoleilla on todella kova. Onko jollain kokemusta noiden tuolien halvemmista versioista? Minkälainen syöttötuoli teillä on ja oletteko olleet siihen tyytyväisiä? Mielipiteet ja kokemukset ovat todella tervetulleita.

Loppuun on pakko vähän fiilistellä kevättä. Versot puskevat maan läpi ja ensimmäiset hiirenkorvat on jo bongattu. Lintuparvet lentää etelästä tänne pohjolaan ja krookukset kukkii. Tänään oli aivan ihana keväinen ilma niin kuin eilenkin. Pitkästä aikaa ulos lähtee ihan mielikseen, varsinkin kun otin eilen tennarit käyttöön talvikenkien sijaan. Miten kivaa, kun ulos lähtiessä ei tarvitse enää pukeutua monen vaatekerroksen alle. Täytyy vielä opetella miten tuon pikkumiehen pukee, kun tuntuu että poika on hiestä märkä joka kerta kun on ollut vaunuissa nukkumassa. Vappukin on jo ensi viikolla ja tänään laitoin siman tekeytymään ämpäriin. Huomenna vielä pullotus ja sitten vaan odotellaan, että suhujuoma valmistuu vapuksi. On se itse tehty sima vaan niiiiiin hyvää! Vielä kun ostaa kaupasta munkit ja tippaleivät kaveriksi, niin nami nami :)

Nyt iltapalalle ja nukkumaan. Seuraavaan kertaan!


perjantai 19. huhtikuuta 2013

Vaatteet saapuivat

Alkuviikosta Tikkunekusta tilaamani vaatteet saapuivat eilen postiin. Hain paketin samantien ja mallasin vaatteita pojan päälle. Tilasin yhteensä 6 vaatetta, joista kaksi sisähaalaria lähtee palautukseen. Tilausta tehdessä jo mietin kannaattaako niitä tilatakaan, kun näissä isomman kokoisissa vaatteissa (koko 86) haaroväliä ei saa auki vaipanvaihtoa varten. Itse arvostan lastenvaatteissa käytännöllisyyttä. Pukeminen ja riisuminen ei muutenkaan ole lapsen mielestä sitä kivointa hommaa, niin en viitsi aina vaippaa vaihdettaessa riisua koko pukua pois ja sitten taas uudelleen päälle. Soutamisen ja huopaamisen jälkeen päädyin siihen, että haalarit tulisivat vähälle käytölle, enkä viitsi maksaa 20-30 euroa/kpl, jos vaatetta ei tule käytettyä kuin muutaman kerran. Harmi, sillä nämä haalarit ovat muuten todella ihania ja olisin muuten ehdottomasti pitänyt ne.

Loput vaatteet ovat hyviä ja tulevat varmasti olemaan kovassa käytössä. Tilasin ryömimissukat, joissa on liukuesteet jalkapohjan lisäksi jalkapöydän puolella, koon 86 oranssin shortsipuvun kesälle (sis. t-paita ja shortsit), koon 86 tähti-velourhousut ja koon 92 limenvihreän talvihaalarin ensi talvelle. Talvihaalari oli vähän riski ostos, kun eihän sitä vielä tiedä minkä kokoinen pienimies ensi talvena on, mutta haalarin sai nyt puoleen hintaan (39,90 €) enkä voinut vastusta limenvihreää väriä :) Haalari vaikuttaa laadukkaalta ja on veden- ja tuulenpitävää kangasta. Vielä se on ainakin todella reilun kokoinen, joten toivotaan sen sopivan pojalle ensi talvena. Muidenkin vaatteiden koot olivat aika reiluja, mutta hyvä niin kun pienimies kasvaa vauhdilla. Tässä kuva uusista vaatteista:


Kesää odotellessa, niin pääsisi tuota shortsiasua käyttämäänkin :)

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Parempi yö ja kanttarellipiirakka

Viikonlopun aikana päästiin taas pidempien yöunien makuun, kun yöt ovat parempia kuin noin kuukauteen. Nyt nukutaan taas se kolme tuntia putkeen ja aamullakin maltetaan koisia jopa kahdeksaan. Yöherätykset on vähentyneet siitä jopa viidestä (ja niiden välillä tutinlaittoa ja kyljen kääntöä) vain kolmeen tai neljään ilman väliherätyksiä. Toivottavasti tämä on pysyvää ja tästä mennään vaan kohti pidempiä unipätkiä! Myös päiväunille pikkuherra on viime päivinä nukahtanut todella helposti ja ensimmäiset päikkärit venähti eilen 2,5 tunnin mittaisiksi. Tänään jätin pojan yksin parvekkeelle vaunuihin ilman työntelyä ja pieni oli nukahtanut viidessä minuutissa. Nyt poika on nukkut jo 1,5 tuntia eikä vielä näy merkkejä heräilystä.

Hyvin levänneenä on sen verran pirteämpi olo, että aloin todella kaipaamaan jotain liikuntaharrastusta, varsinkin kun kerho loppui viime viikolla ja meillä ei ole enää mitään säännöllistä ohjelmaa. Ennen raskautta ja alkuraskaudesta kävin kerran viikossa zumbaamassa ja pidin siitä kovasti. Raskausaikana zumbaaminen piti jättää kokonaan, kun tunnin tanssimisen jälkeen tuli aina pahoinvointia ja vatsaan alkoi sattua, vaikka otin tunneilla rauhallisemmin kuin ennen raskautta. Oli varmaan liikaa hyppyjä ja pomppuja raskaanaolevalle. No...eilen netistä vauvajumppia selaillessa osui silmään Zumba, johon saa ottaa vauvan/lapsen mukaan. Nyt oli juuri sopivasti menossa ilmoittautuminen toukokuun Zumba-kurssille ja minähän ilmoittauduin. Siellä oli enää kaksi paikkaa vapaana, joten mikä tuuri kävi. En malta odottaa, että pääsen taas tanssimaan. Toivottavasti poika viihtyy tanssitunnilla yhtä hyvin kuin äiti :D Tunneilla voi tanssia lapsi sylissä/kantoliinassa/rintarepussa tai jättää lapsen lattialle makoilemaan. Luulen että aloitan ilman lasta, kun reilu 9 kg lisäpainoa saattaa käydä liian raskaaksi :)

Tässä vielä ohje eilen iltaruoaksi valmistamaani kanttarellipiirakkaan.

Kantarellipiirakka

Pohja:
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
3 rkl vettä

Täyte:
n. 3 dl pakastettuja kanttarelleja (nämä oli keitetty suolavedessä ennen pakastamista)
1 iso sipuli
2 dl juustoruokakermaa
2 kananmunaa
pippuria

Päälle:
juustoraastetta

Pohja: Sekoita pehmennyt voi ja vehnäjauhot keskenään tasaiseksi seokseksi. Lisää seokseen vesi. Levitä taikina pyöreään piirakkavuokaan.

Ota sienet sulamaan hyvissä ajoin ennen piirakan tekoa.
Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi ja levitä silppu piirakkapohjan päälle. Laita sulaneet sienet sipuleiden päälle.
Sekoita erillisessä astiassa ruokakerma, kananmunat sekä pippuri ja valuta seos tasaisesti sienten päälle. Lisää pinnalle juustoraastetta oman maun mukaan. Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia.

Seuraavaan kertaan!

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Kevätmielellä

Kyllä se kevät on sieltä tulossa, koska minuun on iskenyt taas joka keväinen ostosvimma. Yleensä en erityisemmin tykkää shoppailusta ja kaikki tavara ahdistaa, mutta keväisin haluan kotiin kaikkea uutta sisustusjuttua ja vaatekaappiin pitää saada jotain kivaa kesää varten. Kävin viikonloppuna Kevätmessuilla Helsingin Messukeskuksessa, mutta sieltä ei tarttunut mukaan kuin kolme kangassydäntä. Huomasin kuitenkin, että Askossa on sisustuspäivät tämän kuun loppuun asti ja löysin kuvastosta vaikka mitä ihanaa alennetuin hinnoin. Tällä viikolla onkin taas pakko päästä Askoon katselemaan ja ehkä myös ostelemaan ale-tuotteita. Ainakin seuraavat tuotteet ovat ostoslistalla:

Bambu-koristetikkaat


Tähti-tyyny

Molemmat kuvat on kopioitu osoitteesta asko.fi.
En vielä tiedä mihin nuo tikkaat laitan, mutta olen halunnut sellaisia jo pidemmän aikaa. Voipi olla, että nykyinen tummaa puuta oleva vaateteline joutuu vintille säilöön ja koristetikkaat pääsevät makuuhuoneeseen vaatesäilytyskäyttöön.

Pojalle innostuin katselemaan vaatteita aivan ihanasta Tikkunekun-verkkokaupasta. Tää valssi -blogissa on arvonta, jossa voi voittaa 30 euron lahjakortin kyseiseen verkkokauppaan. Arvontaan pääset tästä. "Joudun" varmaan tilaamaan tuolta jotakin jo nyt, vaikka tähän mennessä en ole ostanut pikkumiehelle vaatteita uutena kuin muutaman kappaleen (olisiko yhteensä 5 asua??). Siellä on vaikka ja mitä ihanaa. Täytyy vaan ostaa vähän isompaa kokoa, kun tällä hetkellä käytettäviä kokojen 74-80 vaatteita meillä on tarpeeksi. Ehkä kasvu tästä hidastuu ja isommat koot mahtuvat päälle vähän pidemmän aikaa.

Kirppiksellä olisi myös kiva käydä pitkästä aikaa. Siellä vain tahtoo olla rajallinen valikoima näitä isompia kokoja, kun taas kokojen 56-68 vaatteita on vaikka kuinka paljon. Haaste on löytää koosta 80 eteenpäin sellaisia vaatteita, jotka ovat vauvamaisia, kun en halua pukea meidän jättivauvaa vielä isojen poikien vaatteisiin. Usein koon 80 vaatteet on tarkoitettu lapsille, jotka jo kävelevät, mutta meidän poika ei vielä edes ryömi. Olen kokenut paita-housu yhdistelmät epäkäytännöllisinä sylivauvalla, kun paidan helma on aina kainalossa, housujen lahkeet polvissa ja housujen vyötärö kireällä vauvan möyriessä lattialla tai kun lapsi on sylissä. Omia lemppareita ja helpoimmiksi todettuja ovat bodyt, potkarit ja haalarit. Lahjaksi saaduista paidoista ja housuita on moni jäänyt kokonaan käyttämättä. Millaisia vaatteita te käytätte lapsilla?


keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Ruokailun haasteet

Nyt on maisteltu sitten bataatin lisäksi myös porkkanaa. Lisäsin bataattisoseen joukkoon teelusikallisen porkkanasosetta. Pikkuherra oli kuitenkin sitä mieltä, että tänään ei maistella mitään. Suu pysyi tiukasti supussa ja maistelu päättyi itkuun. Alas asti meni ehkä kolme teelusikallista sosetta, kunnes luovutin ja päätin että huomenna jatketaan harjoituksia. Tällä hetkellä syöminen tuntuu epätoivoiselta, kun A pitää suun kiinni ja kääntää pään pois, kun lusikka on tulossa suuta kohti. Tiedän että tässä vaiheessa vasta totutellaan kiinteisiin ruokiin ja uusiin makuihin, mutta tuntuu kovin vaikealta tämä syömisen opettelu. Pitää varmaan kokeilla sormiruokailua, jos ruokailusta tulisi mielenkiintoisempaa kun saa itse maistella, sotkea ja laittaa ruokaa suuhun :) Täytyy edetä hiiren askelin.

Eilen oli parempi ruokapäivä ja poika söi jopa kaksi jääpalallista bataattia, kun sain huijattua suun auki. (Kunhan vaan saan ruoan suuhun asti, poika maistelee sitä innoissaan ja nielee.) Ruoan jälkeiset päiväunet venyivätkin sitten 3 tunnin mittaisiksi, kun yleensä A nukkuu päikkäreitä vajaan tunnin kerrallaan. Toivo heräsi sen verran, että en malttanut olla ostamatta kaupasta puuroa valmiiksi odottamaan sen maistelua. Jos täydellä mahalla nukutaan noin paljon paremmin, täytyy alkaa antamaan iltapuuroa heti kun on tarpeeksi maisteltu ja totuteltu uusiin makuihin. Öistä tulee koko ajan katkonaisempia ja tällä hetkellä poika herää syömään 1,5-2 tunnin välein, eli 4-5 kertaa yössä. (Noiden heräämisten välissä laitan tuttia suuhun ja käännän poikaa kyljelleen, kun kitinä alkaa.) Yöheräilyt alkaa todella vaikuttaa jaksamiseen. Toivotaan, että iltapuurolla saataisiin yöunet paremmiksi. Tiedän että puuro ei välttämättä tuo apua yöheräilyihin, mutta toivoa sopii.

Ostin ensipuuroksi Muksun riisipuuroa. Aineksina tässä puurossa on esikypsytetty riisihiutale ja vitamiinit (tiamiini). Lähes kaikissa muissa valmispuuroissa oli maitojauhetta ja vaikka mitä muita ainesosia. Haluan ensimmäiseksi puuroksi mahdollisimman puhtaan puuron, jossa ei ole kuin yhtä ainesosaa. Voisihan niitä puuroja itsekin tehdä, mutta aloitetaan nyt tällä. Toivottavasti päästäisiin maistelemaan tätä parin viikon päästä.
http://www.nutriciababy.fi/lastenruoka/5kk/fi_FI/riisipuuro/

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Iso poika

Täällä onkin tapahtunut paljon viime kirjoituksen jälkeen. Luovutin 6 kuukauden täysimetysyrityksen suhteen 5 ja puolen kuukauden iässä. Viime lauantaina alettiin sitten maistelemaan muutakin kuin äidinmaitoa bataattisoseen muodossa. Ensimmäisellä kerralla ei tainnut kurkusta mennä alas kuin pienenpieni nokare, kun poika maisteli ja pyöritteli sosetta suussa, jonka jälkeen suurin osa valuikin leukaa pitkin ulos. Olihan tämä A:n ensimmäinen makuelämys äidinmaidon jälkeen. Eilen bataatti ei ollut sen parempi menestys, mutta tänään sitkeys palkittiin ja sain syötettyä jo yhden kokonaisen jääpalan verran sosetta :) Ei se vieläkään herkkua ollut ja poikaa piti houkutella avaamaan suunsa, mutta pikkuhiljaa taisi pieni ymmärtää että sose kuuluu nielaista ulossylkemisen sijaan. Tänään aamulla teinkin jo porkkanasosetta valmiiksi seuraavaa makukokeilua varten. Porkkana lähtee testiin varmaan keskiviikkona. Yritän mennä nyt sillä neuvolan ohjeella max. 2 uutta makua viikossa. Missä iässä ja millä ruoilla te olette aloittaneet kiinteiden maistelun?

Kiinteiden aloituksen lisäksi tämän äidin elämään tuli muutakin uutta, kun päästiin eilen miehen kanssa kahdestaan brunssille :) Siskoni oli miehensä kanssa hoitamassa pikkumiestä sen aikaa ja kaikki meni (tietenkin) hyvin. Ei siinä muuten olisikaan ollut mitään jännäämistä, mutta poika ei osaa enää yrityksistä huolimatta juoda tuttipullosta ja tähän asti pieni on syönyt 2-3 tunnin välein. Tehtiinkin niin, että saatiin kyyti ravintolaan, syötin pojan autossa perillä ja oltiin miehen kanssa takaisin kotona 2,5 tunnin päästä juuri sopivasti ruoka-aikaan. Kumma juttu miten noinkin lyhyt "oma-aika" piristi kummasti ja sitten hyvin, keskeytyksettä syöneenä oli ihanaa tulla takaisin kotiin pojan luokse. Tämä on toistaiseksi pisin aika, jonka olen ollut erossa pikkumiehestä.



Viikonloppuna jääkaappi ammotti tyhjyyttään, joten piti taas soveltaa ruoan suhteen. Kotoa löytyvillä aineksillä sain kuitenkin aikaiseksi erittäin nopean ja melko herkullisen katkarapupastan. Tässäpä ohje.

Katkarapupasta

300 g fettuccine tuorepastaa
1 pussi (180 g) katkarapuja
1-2 valkosipulinkynttä
4-5 annospalaa pakastepinaattia
öljyä
1-2 rkl sitruunamehua
2-3 rkl aurinkokuivattuja tomaatteja
2 dl ruokakermaa

Lorauta pannulle öljyä ja lisää katkaravut öljyyn paistumaan. Lisää sekaan murskatut valkosipulinkynnet, pinaatti, aurinkokuivatut tomaatit ja sitruunamehu. Anna paistua hetki. Lopuksi lisää kerma ja sekoita kunnes kastike on kuumaa. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Kun pasta on kiehunut, sekoita kastike pastan sekaan ja ruoka on valmis!



Mukavaa päivää!