Näytetään tekstit, joissa on tunniste raskaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste raskaus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Miksi tädillä on noin iso maha?

Otsikon kysymyksen olen kuullut viime viikkojen aikana useasti monen lapsen suusta. Kyllä. Maha on vieläkin paikallaan ja vauva viihtyy yksiössään hyvin. Huomenna tulee täyteen 42+0 raskausviikkoa eli kaksi viikkoa yli lasketun ajan. Tänään oli yliaikaiskontrolli, mutta koska vauva ja äiti voivat hyvin, käynnistys sovittiin vasta sunnuntaille. Sunnuntaiaamuna siis sairaalaan, jos ennen sitä ei käynnisty itsestään. Vähän jo jännittää.

Odottelun takia koko kesä on mennyt pääasiassa kotona. Ollaan yritetty keksiä joka päivälle jotain tekemistä, että aika kuluisi nopeammin. Muutama päiväreissu lähikaupunkeihin on tehty ja kavereita nähty. Säät ei onneksi ole olleet kunmoiset, niin kotonaolo ei ole harmittanut niin paljoa. Vauvan synnyttyä olisi tarkoitus käydä Naantalissa Muumimaailmassa, mutta muita kesäsuunnitelmia meillä ei ole. On siis hyvin erilainen kesä kaikinpuolin kuin yleensä. Mökkeilyt, Savon reissut ja muut matkat on jääneet kokonaan väliin. Ensi vuonna sitten taas.

Nyt vaan odotellaan ja toivotaan, että sunnuntaina viimeistään alkaa tapahtumaan.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Raskauskuulumisia 38+2

Raskauden kanssa alkaa olla viime metrit käsillä. Toivottavasti ei tarvitse enää neljää viikkoa odottaa ja kasvattaa vatsaa. Kaikki on periaatteessa hyvin eikä pitäisi valittaa, mutta varmaan jokainen raskaana ollut tietää ettei varsinkaan loppuraskaus ole helpointa aikaa.

 

Yöt on katkonaisia, jokainen kyljen kääntäminen on operaatio, kävellessä tulee välillä sähköiskumaisia kipuja toiselle puolelle alaselkää, lantio on kovilla ja seisomaan nouseminen varsinkin sohvalta on myös aika hidasta (osa puheluista jää nykyään vastaamatta, jos puhelin ei ole käden ulottuvilla, enkä ehdi puhelimen luokse ajoissa :D). Sain tässäkin raskaudessa rasitusmurtuman vasempaan jalkapöytään, mikä on myös hidastanut kävelyä sekä autolla ajamista. Jalan lepuuttamisesta on turha edes haaveilla tuon 2,5-vuotiaan kanssa. Esikoista odottaessa jalkapöytä oireili parikin kertaa rasitusmurtuman takia. Outo vaiva, koska jalkapöytien kanssa ei ole ollut mitään ongelmia ennen eikä jälkeen raskauksien.

Näiden vaivojen lisäksi on lukuisia muita pieniä rasittavia vaivoja, joita en tässä lähde luettelemaan. Suurin huolenaihe tuli kuitenkin pari viikkoa sitten, kun sain lähetteen sokerirasitukseen glukoosin ollessa neuvolakäynnillä yhdellä plussalla. Tuloksista paastoarvo oli hieman koholla, mikä riitti raskausdiabeteksen toteamiseen. Kävin viime viikolla raskausdiabetesryhmässä ja sain ohjeet sekä välineet verensokerin kotiseurantaan.

 



Onneksi arvot ovat yhtä poikkeusta lukuunottamatta pysyneet viitearvojen sisällä ruokavalion avulla. Minua kuitenkin huolestuttaa ehtiikö vauva kasvaa jopa isommaksi kuin isoveljensä, joka oli syntyessään 4505 g. Tuolloin minulla ei ainakaan todettu raskausdiabetestä. Neuvolan terveydenhoitaja sekä lääkäri arvioivat tämän vauvan kyllä normaalikokoiseksi, mutta en jotenkin luota heidän arvioonsa, koska kokoarvio tehtiin käsituntumalla eikä ultralaitetta käyttäen niin kuin esikoisesta. Vatsa on taas valtava. Heidän mukaansa ei ole tarvetta laittaa lähetettä kätilön tekemään painoarvioon. Toivon todella, että lapsi syntyisi ajoissa eikä synnytys päätyisi sektioon. Nämä on kuitenkin niitä asioita, joihin ei itse pysty vaikuttamaan. Täytyy vain pitää peukut pystyssä ja luottaa siihen, että luonto hoitaa homman. Odotan jo kovasti synnytyksen käynnistymistä, mutta mitään siihen viittaavaa ei ole ollut. Muutama kipeä supistus viikon sisään ja paljon kivuttomia, mutta ne ei taida vielä riittää. Ei auta muu kuin nauttia kesästä ja viimeisistä hetkistä kolmihenkisenä perheenä.



keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Aurinkoa, herkkuja ja rakkaita


Nyt on tankattu aurinkoa ja herkkuja siihen malliin, että näillä pitäisi pärjätä Suomen kesään asti. Otimme viime viikolla varaslähdön talvilomaan ja lähdimme perheen kanssa etelän aurinkoon ennen kuin hiihtolomaruuhka alkaa. Suomen pitkä, kylmä, pimeä ja tänä vuonna märkäkin talvi oli mukava katkaista viikon aurinkojaksolla. Valo ja lämpö piristävät kummasti ja saavat mielen rentoutumaan. En myöskään valita kiireettömästä perheen kanssa yhdessä vietetystä ajasta, josta tuntui nauttivan niin lapsi kuin aikuisetkin.

Tässä muutama huonolaatuinen puhelinkuva välittämään lomatunnelmaa.







Vatsa kasvaa kovaa vauhtia ja pikkuisen liikkeet tuntuvat joka päivä useammin ja selvemmin. Maanantain rakenneultrassa kaikki oli hyvin ja vauva on kasvanut normaalisti. Raskaus on mennyt tähän asti hyvin. Väsymys on kyllä ajoittain todella kovaa, joten täytyy aloittaa lisäraudan syönti piakkoin. Liitoskivut ovat muistuttaneet olemassaolostaan varsinkin öisin, mutta pahimmilta krempoilta on toistaiseksi vältytty. Raskausviikkoja on kasassa nyt 21+4.