Hän on täällä

Hän on syntynyt. Meidän kuopus. Tänään hän on jo viikon vanha. Synnytys ei käynnistynyt itsestään, vaan mentiin sairaalaan sovitusti käynnistykseen ja sitten alkoi vihdoin tapahtua. Poika syntyi viime sunnuntaina viikoilla 42+1 mitoin 4390 g ja 53 cm.

Viikko on mennyt nopeasti ja koko perhe (myös isoveli) on ottanut uuden tulokkaan rakkaudella vastaan. Nyt täällä nautitaan vauvan tuoksusta ja ihmetellään miten pienestä kaikki alkaakaan.

Miksi tädillä on noin iso maha?

Otsikon kysymyksen olen kuullut viime viikkojen aikana useasti monen lapsen suusta. Kyllä. Maha on vieläkin paikallaan ja vauva viihtyy yksiössään hyvin. Huomenna tulee täyteen 42+0 raskausviikkoa eli kaksi viikkoa yli lasketun ajan. Tänään oli yliaikaiskontrolli, mutta koska vauva ja äiti voivat hyvin, käynnistys sovittiin vasta sunnuntaille. Sunnuntaiaamuna siis sairaalaan, jos ennen sitä ei käynnisty itsestään. Vähän jo jännittää.

Odottelun takia koko kesä on mennyt pääasiassa kotona. Ollaan yritetty keksiä joka päivälle jotain tekemistä, että aika kuluisi nopeammin. Muutama päiväreissu lähikaupunkeihin on tehty ja kavereita nähty. Säät ei onneksi ole olleet kunmoiset, niin kotonaolo ei ole harmittanut niin paljoa. Vauvan synnyttyä olisi tarkoitus käydä Naantalissa Muumimaailmassa, mutta muita kesäsuunnitelmia meillä ei ole. On siis hyvin erilainen kesä kaikinpuolin kuin yleensä. Mökkeilyt, Savon reissut ja muut matkat on jääneet kokonaan väliin. Ensi vuonna sitten taas.

Nyt vaan odotellaan ja toivotaan, että sunnuntaina viimeistään alkaa tapahtumaan.

Raskauskuulumisia 38+2

Raskauden kanssa alkaa olla viime metrit käsillä. Toivottavasti ei tarvitse enää neljää viikkoa odottaa ja kasvattaa vatsaa. Kaikki on periaatteessa hyvin eikä pitäisi valittaa, mutta varmaan jokainen raskaana ollut tietää ettei varsinkaan loppuraskaus ole helpointa aikaa.

 

Yöt on katkonaisia, jokainen kyljen kääntäminen on operaatio, kävellessä tulee välillä sähköiskumaisia kipuja toiselle puolelle alaselkää, lantio on kovilla ja seisomaan nouseminen varsinkin sohvalta on myös aika hidasta (osa puheluista jää nykyään vastaamatta, jos puhelin ei ole käden ulottuvilla, enkä ehdi puhelimen luokse ajoissa :D). Sain tässäkin raskaudessa rasitusmurtuman vasempaan jalkapöytään, mikä on myös hidastanut kävelyä sekä autolla ajamista. Jalan lepuuttamisesta on turha edes haaveilla tuon 2,5-vuotiaan kanssa. Esikoista odottaessa jalkapöytä oireili parikin kertaa rasitusmurtuman takia. Outo vaiva, koska jalkapöytien kanssa ei ole ollut mitään ongelmia ennen eikä jälkeen raskauksien.

Näiden vaivojen lisäksi on lukuisia muita pieniä rasittavia vaivoja, joita en tässä lähde luettelemaan. Suurin huolenaihe tuli kuitenkin pari viikkoa sitten, kun sain lähetteen sokerirasitukseen glukoosin ollessa neuvolakäynnillä yhdellä plussalla. Tuloksista paastoarvo oli hieman koholla, mikä riitti raskausdiabeteksen toteamiseen. Kävin viime viikolla raskausdiabetesryhmässä ja sain ohjeet sekä välineet verensokerin kotiseurantaan.

 

Onneksi arvot ovat yhtä poikkeusta lukuunottamatta pysyneet viitearvojen sisällä ruokavalion avulla. Minua kuitenkin huolestuttaa ehtiikö vauva kasvaa jopa isommaksi kuin isoveljensä, joka oli syntyessään 4505 g. Tuolloin minulla ei ainakaan todettu raskausdiabetestä. Neuvolan terveydenhoitaja sekä lääkäri arvioivat tämän vauvan kyllä normaalikokoiseksi, mutta en jotenkin luota heidän arvioonsa, koska kokoarvio tehtiin käsituntumalla eikä ultralaitetta käyttäen niin kuin esikoisesta. Vatsa on taas valtava. Heidän mukaansa ei ole tarvetta laittaa lähetettä kätilön tekemään painoarvioon. Toivon todella, että lapsi syntyisi ajoissa eikä synnytys päätyisi sektioon. Nämä on kuitenkin niitä asioita, joihin ei itse pysty vaikuttamaan. Täytyy vain pitää peukut pystyssä ja luottaa siihen, että luonto hoitaa homman. Odotan jo kovasti synnytyksen käynnistymistä, mutta mitään siihen viittaavaa ei ole ollut. Muutama kipeä supistus viikon sisään ja paljon kivuttomia, mutta ne ei taida vielä riittää. Ei auta muu kuin nauttia kesästä ja viimeisistä hetkistä kolmihenkisenä perheenä.

Bugaboo vs. Bumbleride

Laskettuaika lähestyy kovaa vauhtia (nyt rv 36+3) mutta me ollaan tuplaratashankinnan kanssa vasta mietintäasteella. Jäänyt vähän viime tippaan tämä ratasasia. Sen verran ollaan vaihtoehtoihin perehdytty ja käyty kaupoissa kokeilemassa, että ollaan saatu karsittua monta vaihtoehtoa pois. Monista vaihtoehdoista meidän seulan ovat läpäiseet Bugaboo Donkey Duot ja Bumbleride Indie Twin-tuplarattaat.

Kuvat: Bumbleride ja Bugaboo

Nyt kaipaisinkin kokemuksia ja hyviä ja huonoja puolua näistä. Rattaat ovat meillä käytössä päivittäin säällä kuin säällä, maasto on vaihtelevaa kauppakeskusista muhkuraisille sorateille, rattaissa matkustaisi noin 16 kiloinen lapsi ja vauva tai pelkkä vauva ja toisessa kädessä hihna, jossa keskikokoinen koira. Autoonkin rattaat olisi hyvä saada pakattua kätevästi.

Kaupassa työntelyn, katselun ja kokeilun perusteella Bugaboot tuntuvat jotenkin jämäkämmiltä ja enemmän "oikeilta" rattailta, kun taas Bumblerideista tuli mieleen matkarattaat. Bugaboossa saa istuimen suunnan käännettyä, mikä on ehdottomasti plussaa. Kantokoppa on tilavampi kuin Bumbleridessa, mikä on hyvä asia kun vauva nukkuu vielä talvella kopassa. Rattaista saa myös toisen istuimen pois, jos vain yksi lapsi on kyydissä, jolloin rattaat saa kapeammiksi.

Bugaboon miinuspuoliin kuuluu ehdottomasti hinta ja pieni tavarakori. Ratasistuinten painoraja on myös pienempi kuin Bumbleridessa, mikä mietityttää esikoisen ollessa ikäisiään isompikokoinen. Tiedän, että nuo painorajat ovat vain suuntaa antavia, mutta 3 kg:n ero on jo aika merkittävä käyttöiän kannalta. Kumpaakaan näistä tuplarattaista ei tahdo löytyä käytettynä myynnistä, en siis osaa sanoa jälleenmyyntiarvosta mitään. Luultavasti molemmat pitävät hintansa melko hyvin, jos vaan pitää rattaista hyvää huolta.

Vaikea valinta ja se valinta pitäisi tehdä äkkiä. Laittakaa siis please kokemuksia tulemaan!

Aika on kortilla

Nyt olisi muutama aihe takataskussa blogia varten, mutta aikaa ei tällä hetkellä löydy tarpeeksi blogille. Pitäisi tulla kirjoittelemaan Lapsimessuista, joilla kävin pojan kanssa viime perjantaina ja tein pari ihanaa lastenvaatelöytöä. Pihan kivetysprojekti on alkanut ja siitä haluaisin täällä kuvien kanssa kertoa. Yläkerran toisen huoneen (tuleva lastenhuone tai meidän makuuhuone) maalaus ja kalustaminen alkaa myös kuukauden sisään olla ajankohtaista (vihdoin yhdeksän kuukautta muuttamisen jälkeen), siitäkin siis mahdollisesti jossain vaiheessa ainakin ennen-jälkeen kuvia. Raskauskuulumisia olisi mukava päivittää, vaikkei mitään vatsan kasvamista kummallisempaa olekaan kerrottavana ja mitäs vielä...
Kokopäivätyö, perhe, erilaiset projektit ja muut urakat vaan tahtovat viedä kaiken ajan. Katsotaan palaanko aktiivisemmaksi bloggaajaksi jäätyäni taas äitiyslomalle kuukauden päästä.


Sen verran sain järjestettyä aikaa ja raaskin olla lapsesta erossa, että järjestin miehelle yllätystreffit viime lauantaina. Vein miehen ensin kokovartalohierontaan, koukkasimme Stockmanille ostamaan uutta kevättakkia miehelle (hänen toiveestaan, kun saimme shoppailla rauhassa kahdestaan), siitä kolmen ruokalajin illalliselle ja viimeiseksi teatteriin. Teki kieltämättä ihan hyvää olla hetki kahdestaan. Hassua miten kahdessa ja puolessa vuodessa on melkein unohtunut millaista elämä oli kahdestaan ennen lasta. Sitä pystyy keskittymään toiseen aikuiseen ihan eri tavalla ja keskustelemaan ilman keskeytyksiä. Pystyy kulkemaan kaupungilla rauhassa ilman, että täytyy viihdyttää ketään tai kiirehtiä ettei lapsi tylsisty ja hermostu. Kivaa vaihtelua, vaikka lapsen luokse onkin aina ihanaa palata enkä kaipaa yhtään enempää "omaa aikaa".


Nyt takaisin töiden ääreen ja sitten kotiin laittamaan ruokaa, leikkimään, lukemaan satuja ja mahdollisesti katsomaan pihakiviä Bauhausiin tai levittämään tänään tullutta kalliomurske pinoa.

Uranainen vai kotiäiti?

Lasten saaminen muttaa väistämättä elämää ja usein myös arvoja. Ennen lapsia elämässä on saanut keskittyä täysillä itseään kiinnostaviin asioihin siinä järjestyksessä ja silloin kun siltä on tuntunut. Kaikki eivät tietenkään ole halunneet luoda uraa sen enempää ennen lapsia kuin niiden jälkeenkään, eikä lasten saaminen toisaalta estä luomasta uraa, jos saa perhe-elämän sovitettua työaikatauluihin. Kaikki on omasta asenteesta, sinnikkyydestä, mielenkiinnon kohteista ja arvoista kiinni. Eikä tämä(kään) asia ole täysin mustavalkoinen.


Itse olen aloittanut työnteon lukioikäisenä ja ollut siitä lähtien koko ajan vakituisessa työsuhteessa johonkin työnantajaan ja välillä kahteenkin samaan aikaan. Työnteko on kuulunut elämääni normaalina osana arkea myös opiskelujen ohella ja olen ollut ylpeä ja onnellinen siitä, että olen pystynyt elättämään itseni ja hoitamaan mieheni kanssa tasapuolisesti kotimme talousasiat ensimmäisistä yhteisistä laskuista ja vuokrista alkaen. En kuitenkaan ole ikinä ollut kunnianhimoinen uranainen, enkä ole aktiivisesti tavoitellut uralla etenemistä ja uusia haasteita, vaan käynyt töissä saadakseni rahaa ja pystyäkseni toteuttamaan elämässä muita haaveita, unelmia ja pieniä iloja.  Minulle on ollut tärkeää olla taloudellisesti muista riippumaton ja onnekseni olen tässä onnistunut. Tiedän, että työpaikat ovat tällä hetkellä kiven alla, joten olen todella onnellinen, että minulla semmoinen on nyt ja oli myös odottamassa äitiys- ja hoitovapaani ajan.


Olin esikoisen kanssa kotona vuoden ja yhdeksän kuukautta. Nautin tuosta ajasta suunnattomasti, enkä ikävöinyt töihin kertaakaan. Vanhempainvapaan muuttuessa hoitovapaaksi pienentynyt tulotaso vaati jonkun verran totuttelua, uhrauksia ja asioiden priorisointia sekä minulta että mieheltäni, mutta siihenkin tottui nopeasti. Oman lapsen kanssa vietetty aika ja arjessa mukana oleminen olivat asioita, joista en olisi halunnut luopua. Viime kesän alusta palasin kuitenkin töihin osa-aikaisesti tehden alussa töitä 50 % työajalla, syyskuun alusta 60 % työajalla ja nyt maaliskuun alusta täydellä 100 % työajalla. Jään uudelleen äitiyslomalle toukokuun puolen välin aikoihin, enkä malta odottaa.


Tällä hetkellä työmotivaatio on nollassa, mietin töissä mitä kaikkea kivaa voisin juuri nyt olla lapseni kanssa touhuamassa, mistä hetkistä jään paitsi ja miten paljon helpommalla iltaisin pääsisin, jos olisin ollut koko päivän kotona. Tähän väliin mainittakoon, että lapseni on päivät parhaassa mahdollisessa hoidossa isäni kanssa, joten elämä on edelleen hoitokuvioiden suhteen huoletonta ja helppoa. Kaipaan silti kotiin. Töissä parasta on lounastauko, jossa saan valmiin, herkullisen, monipuolisen ja lämpimän aterian eteeni ja saan syödä sen rauhassa. Muuta en töistä jää kaipaamaan, kun jään taas kotiin. Olen siis ehdottomasti enemmän kotiäiti kuin uranainen. Kotona olemisessa on myös omat heikot hetkensä, enkä osaa vielä sanoa millaista arki kahden pienen lapsen kanssa tulee olemaan. Kuulemani perusteella hieman haastavampaa ja rankempaa kuin vain yhden lapsen kanssa ;) Silti odotan malttamattomana äitiysvapaan alkua ja sitä, että pääsen taas olemaan lasten kanssa täysipäiväisesti kotona, luomaan omat rutiinit, laittamaan rajoja, rakastamaan ja keskittymään äitiyteen täysillä.


En ole ainakaan tähän mennessä ollut äiti, joka kaipaa omaa aikaa ja omia harrastuksia, vaan parasta on oman perheen kanssa oleminen ja yhteiset touhut. Tästä elämänvaiheesta olen haaveillut jo kauan ja nyt nautin siitä täysillä. Kliseinen sanonta: "lapset ovat pieniä vain hetken" pitää täysin paikkansa, enkä haluaisi menettää tästä ajasta hetkeäkään. Minusta on hyvä olla juuri nyt.

Aurinkoa, herkkuja ja rakkaita

Nyt on tankattu aurinkoa ja herkkuja siihen malliin, että näillä pitäisi pärjätä Suomen kesään asti. Otimme viime viikolla varaslähdön talvilomaan ja lähdimme perheen kanssa etelän aurinkoon ennen kuin hiihtolomaruuhka alkaa. Suomen pitkä, kylmä, pimeä ja tänä vuonna märkäkin talvi oli mukava katkaista viikon aurinkojaksolla. Valo ja lämpö piristävät kummasti ja saavat mielen rentoutumaan. En myöskään valita kiireettömästä perheen kanssa yhdessä vietetystä ajasta, josta tuntui nauttivan niin lapsi kuin aikuisetkin.

Tässä muutama huonolaatuinen puhelinkuva välittämään lomatunnelmaa.

Vatsa kasvaa kovaa vauhtia ja pikkuisen liikkeet tuntuvat joka päivä useammin ja selvemmin. Maanantain rakenneultrassa kaikki oli hyvin ja vauva on kasvanut normaalisti. Raskaus on mennyt tähän asti hyvin. Väsymys on kyllä ajoittain todella kovaa, joten täytyy aloittaa lisäraudan syönti piakkoin. Liitoskivut ovat muistuttaneet olemassaolostaan varsinkin öisin, mutta pahimmilta krempoilta on toistaiseksi vältytty. Raskausviikkoja on kasassa nyt 21+4.

Blogin jatko

Olen taas pitänyt taukoa blogin kirjoittamisesta. Motivaatio, aika ja aiheet ovat olleet hukassa. Tai aiheita kyllä olisi jonkun verran, mutta en millään tahdo saada tehtyä aikaa blogin kirjoittamiselle. Nyt vaan kaikki muu tuntuu tärkeämmältä.


Pikaisina kuulumisina voin kertoa iloisia uutisia. Meidän perheeseen odotetaan toista lasta syntyväksi kesäkuun lopulla. Olenkin kovasti miettinyt pitäisikö alkaa taas kirjoittaa raskaus-/vauvablogia, niin kuin tein A:n kohdalla. Blogia kirjoittamalla raskauden kulku, ajatukset ja tunnelmat tuli kirjoitettua ylös ja niihin on ollut mukava palata myöhemminkin. Vaikka olen poistanut ensimmäisen blogini täältä verkosta, olen säästänyt sen A:lle, että hän voi isona lukea mitä kaikkea äiti on häntä odottaessaan miettinyt. Toisen kohdalla raskausaika tuntuu menevän muutenkin nopeammin ohi, eikä jokaiseen vaiheeseen kiinnitä samalla tavalla huomiota kuin ensimmäistä lasta odottaessa. Blogiin voisin kirjoittaa raskauden vaiheista ja merkitä milloin plussasin, milloin ensimmäisen liikkeet tuntuivat, mitä neuvolassa sanottiin jne. Jään kuitenkin vielä miettimään sitä vaihtoehtoa.


Täällä siis kaikki hyvin, mutta saattaa olla että hiljaiselo blogin puolella jatkuu :)