tiistai 20. tammikuuta 2015

Blogin jatko

Olen taas pitänyt taukoa blogin kirjoittamisesta. Motivaatio, aika ja aiheet ovat olleet hukassa. Tai aiheita kyllä olisi jonkun verran, mutta en millään tahdo saada tehtyä aikaa blogin kirjoittamiselle. Nyt vaan kaikki muu tuntuu tärkeämmältä.


Pikaisina kuulumisina voin kertoa iloisia uutisia. Meidän perheeseen odotetaan toista lasta syntyväksi kesäkuun lopulla. Olenkin kovasti miettinyt pitäisikö alkaa taas kirjoittaa raskaus-/vauvablogia, niin kuin tein A:n kohdalla. Blogia kirjoittamalla raskauden kulku, ajatukset ja tunnelmat tuli kirjoitettua ylös ja niihin on ollut mukava palata myöhemminkin. Vaikka olen poistanut ensimmäisen blogini täältä verkosta, olen säästänyt sen A:lle, että hän voi isona lukea mitä kaikkea äiti on häntä odottaessaan miettinyt. Toisen kohdalla raskausaika tuntuu menevän muutenkin nopeammin ohi, eikä jokaiseen vaiheeseen kiinnitä samalla tavalla huomiota kuin ensimmäistä lasta odottaessa. Blogiin voisin kirjoittaa raskauden vaiheista ja merkitä milloin plussasin, milloin ensimmäisen liikkeet tuntuivat, mitä neuvolassa sanottiin jne. Jään kuitenkin vielä miettimään sitä vaihtoehtoa.


Täällä siis kaikki hyvin, mutta saattaa olla että hiljaiselo blogin puolella jatkuu :)

4 kommenttia:

  1. Onnea suuresti!!! <3 Lapset on ihana asia! Kiva että siellä jaksellaan hyvin ja kirjoittelet sitten jos siltä tuntuu. Käyn kurkkimassa, jos tekstiä sattuu tulemaan. :)

    VastaaPoista
  2. Mukava huomata, että joku vielä käy kurkkimassa täällä vaikka kirjoitustahti on....no verkkainen :D Katsotaan miten blogin käy.

    VastaaPoista
  3. Jatka ihmeessä raskausblogina! Mä ainakin tulen sitä kurkkimaan :) se on kyllä todella kiva muisto myöhemmäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Harkitsen vaihtoehtoa, mutta tuntuu ettei aikaa ja motivaatiota ole juuri nyt tarpeeksi. Jos jossain vaiheessa blogikärpänen taas puraisee, niin alan toki kirjoittamaan :) Hetken tyydyn ehkä seuraamaan muiden blogeja.

      Poista

Kiitos viestistäsi!