keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Ohra-kaalilaatikko

Tein ruokakaapin inventaariota ennen kauppaan lähtöä ja löysin kaapista ohrasuurimopaketin, jossa oli noin 1,5 dl suurimoita jäljellä. Mietin mitä niistä voisi tehdä, että saisin käytettyä pitkään kaapissa seisseet suurimot johonkin. Katsoin suurimoiden keitto-ohjetta paketista ja huomasin samalla paketin kyljessä olevan kaalilaatikon ohjeen. En ole syönyt kaaliruokia ala-asteen jälkeen. Koulun kaalilaatikko ja kaalikeitto puistattavat vieläkin. Ajattelin kuitenkin, että nyt on hyvä hetki antaa kaalille uusi mahdollisuus, kun suomalaisen kaalin sesonki on parhammillaan ja se on todella edullista. Kaalilaatikkoon laitetaan kai yleensä riisiä, mutta ohra toimii laatikossa ihan yhtä hyvin ja on sitä paitsi ekologisempaa kotimaisuuden vuoksi. Etsin netistä muitakin kaalilaatikoiden reseptejä ja muokkasin monesta reseptistä omanlaisen kaapista löytyneiden aineiden pohjalta. Yllätyin todella positiivisesti lopputuloksesta ja teen kaalilaatikkoa varmasti toistekin! Tästä versiosta tuli kyllä hieman liian täyteläinen minun makuuni, niin täytyy ensi kerralla kokeilla laatikon tekemistä lihaliemeen kerman sijasta.

Ohra-kaalilaatikko

3,5 dl vettä
1,5 dl ohrasuurimoita
½ lihaliemikuutio
400 g jauhelihaa
2 kevätsipulia
125 g sipuli-ruohosipuli Koskenlaskija sulatejuustoa
700 g varhaiskaalia
2 dl ruokakermaa
suolaa
voita

Laita vesi kiehumaan ja lisää ohrasuurimot kiehuvaan veteen lihaliemikuution kanssa. Keitä suurimoita 15 minuuttia välillä sekoittaen.
Paista jauheliha ja lisää silputut sipulit jauhelihan joukkoon pannulle. Paista niin kauan, että sipulit ovat pehmenneet hieman. Lisää sulatejuusto lämpimään jauheliha-sipuliseokseen ja sekoita tasaiseksi massaksi.
Leikkaa kaali suikaleiksi ja paista pannulla voissa, kunnes kaali on imenyt voit itseensä. Kaalin ei tarvitse kypsyä, vaan hieman pehmentyä. Mausta kaali paistamisen aikana suolalla.
Laita kaalit, jauheliha-sipuliseos sekä ohrasuurimot voideltuun uunivuokaan ja sekoita keskenään. Kaada laatikon päälle ruokakerma.
Kypsennä kaalilaatikkoa 175 asteisessa uunissa puoli tuntia ja jatka paistamista 100 asteessa vielä reilu puoli tuntia. Anna vielä seisoa hetki ennen tarjoilua.




Nyt kun pääsin kaalin makuun niin voisin seuraavaksi kokeilla kaalikeittoa. Onko sinulla hyvää kaalikeiton reseptiä? Lähetä resepti minulle sähköpostilla, niin kokeilen sitä mielelläni.

2 kommenttia:

  1. Mä en juurikaan tykkää kaalilaatikosta. Raaka kaali ja kaali paistettuna semmosessa porkkana-kaalijutussa ja toki salaatit menee, mutta muut kaaliruoat ei juurikaan mene. En ole koskaan tykännyt kaalikeitosta tai kääryleistä. Ei sillä, voisihan ne olla hyviä nykyään, mutta ei ole vaan saanut aikaiseksi tehtyä. Koulussa ne vaan ei maistuneet tai joihinkin ruokiin on jäänyt ns. traumat. Osa ruoista ei tietenkään maistu edelleenkään, mutta oon huomannut että jotkut ruoat on olleet näin vanhempana paljon parempia. Ja huomaa, että jotkut ruoat voi tehdä niin monella eri tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kouluruoista aika monet oli pahoja ja maistuivat laitosruoilta. Melkein kaikki maistuvat paremmilta itse tehtynä. Nyt kun kouluvuosista alkaa jo olla aikaa, olen uskaltanut maistaa monia inhokkeja uudelleen. Reseptejä kun voi onneksi muokata omaan makuun sopivaksi :)

      Poista

Kiitos viestistäsi!