Havahduin tänään taas huomaamaan miten tuo lapsi kasvaa huomaamatta. Tulin töihin ja pikkumies jäi papan hoitoon kotiin. Soitin aamupäivällä papalle sanoakseni pari unohtunutta asiaa. Kun olin sanonut asiani, antoi pappa luurin A:lle. Tämä oli minun ensimmäinen puhelinkeskustelu lapseni kanssa. Luonnollisestikaan meidän ei ole tarvinnut puhua paljoa puhelimessa, kun olen viettänyt lähes kaiken aikani lapsen kanssa.
Näin se puhelinkeskustelu meni:
A: "Hei"
Minä: "Hei kulta! Oletko syömässä aamupalaa?"
A: "On"
Minä: "Mitä sinä syöt aamupalaksi?"
A: "Eivää" (=Leipää)
Minä: "Onko se hyvää?"
A: "On"
Minä: "Äiti jatkaa nyt töitä. Pidä kiva päivä papan kanssa. Nähdään, kun tulen kotiin. Hei hei kulta!"
A: "Hei hei"
Ihmettelen kovasti missä välissä meidän vauvasta on kasvanut pieni, järkevä ihminen, jonka kanssa voi keskustella. Keskustelemme kotona kasvotusten toki paljonkin ja A on puhunut useita kertoja puhelimessa isin, mummin, papan ja tädin kanssa, mutta tämän aamuinen puhelinkeskustelu sai minut heräämään ajankuluun. Eikä puhelimessa puhuminen ainakaan helpottanut tunnetta, että olisin mieluummin pojan kanssa kotona kuin töissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!