Välillä tuntuu, että sanavarastoni on radikaalisti kutistunut, sillä kotona suustani kuuluu yhä useammin sana "ei". Luulin että olin kuluttanut sanan loppuun raskausaikana, kun koiranpentu tuli taloon, mutta olin selvästi pahasti väärässä. Pikkumies on salakavalasti jossain välissä muuttunut viattomasta kääröstä riiviö-taaperoksi, joka vähän väliä koettelee vanhempien hermoja. Olin juuri tottumassa siihen, että pystyn tekemään jonkun nopean ruoan tai laittamaan pyykit pesemään pojan leikkiessä kiltisti vieressä lattialla, kun pahin lahkeessa-roikkumis-kausi meni ohi, kunnes huomasin pojan olevan askeleen minua edellä.
Pikkumies tietää todella hyvin, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä ja niitä kiellettyjä asioita täytyy kokeilla yhä uudestaan ja uudestaan. Laatikoiden avaaminen keittiössä, eteisessä ja makuuhuoneessa, lehtikorin sisällön levittäminen lattialle, kannettavan hiirellä leikkiminen, hellan nuppien kääntäminen, mikron nappien painaminen, vaatekaapin liukuoven avaaminen, koiran vesikupin loiskuttaminen ja kuivanappuloiden kupista lattialle tiputtaminen ovat kiellettyjen, mutta kivojen asioiden top 10-listassa. Omat lelut ovat tällä hetkellä lähes käyttämättöminä, kun tutkimusretkeily kotona on paljon hauskempaa kuin leluilla leikkiminen. Poika on kasvanut pituutta parin kuukauden aikana niin hurjasti, että korkeilla pöydillä olevat tavaratkaan eivät ole enää turvassa. Tai siis pöytien reunoilla on oltava 20 cm turva-alue vapaana tavaroista.
Luulin olevani kylmähermoinen ja kärsivällinen ihminen, mutta enpä taidakaan olla ihan niin viilipytty kuin luulin :D Niinhän se on, että lapsen kanssa huomaa itsestään uusia puolia ja oppii tuntemaan lapsen lisäksi itsensäkin paremmin hyvässä ja pahassa. Hermojen koettelusta ja riiviövaiheesta huolimatta, tuo pikkumies on meille vanhemmille maailman rakkain viikari <3 Mikä on ihanampaa kuin oman lapsen hymy, nauru ja halaus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!