Näytetään tekstit, joissa on tunniste rytmi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rytmi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. lokakuuta 2013

1-vuotiaan päivärytmi

Lapsen kannalta rutiinit ja selkeä päivärytmi ovat tärkeitä. Lapsen ohella ne kieltämättä helpottavat myös vanhempien elämää. Itse ainakin pidän rutiineista ja päivien ennakoitavuudesta. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Näin se menee myös päiväohjelman kohdalla. Menemisten ja päivien suunnittelu on huomattavasti helpompaa, kun tietää mitä mihinkin aikaan tapahtuu. Pojalla on ollut jonkinlainen ennakoitava rytmi ihan pikkuvauvasta asti (ehkä 2 kuukauden iästä lähtien), mutta tarkka rytmi muodostui niihin aikoihin kun pikkumies alkoi syömään kiinteitä ruokia puolen vuoden iässä. Tässä meidän tämän hetkinen päivärytmi. Jossain vaiheessa yritetään siirtyä yksiin päiväuniin, mutta tällä hetkellä poika nukkuu vielä kahdet päiväunet. Aikataulu saattaa heittää allaesitetystä 0,5-1 tunnilla, riippuen heräämisajasta ja päiväunien pituudesta. Ruoka-ajat pyrimme kuitenkin pitämään samoina.

7.00 Herätys
7.45 Aamupuuro
9.15-10.45 1. Päiväunet
11.00 Lounas
14.00 Välipala (hedelmiä/jogurttia)
14.30-16.00 2. Päiväunet
17.00 Päivällinen
19.30 Iltapuuro
20.00 Nukkumaan yöunille

Kellojen siirtäminen talviaikaan sekoitti hieman päivärytmiä. Poika on ollut todella tarkka ruoka- ja nukkumisajoista, joten on hankalaa kun kaikki tapahtuu yhtäkkiä tuntia myöhemmin kuin yleensä. Nälkä tulee etuajassa ja väsy yllättää aikaisin. Yritin ennakoida kellojensiirtoa ja viime viikolla venyttämällä aikataulua hieman. Olemme pikkuhiljaa pääsemässä talviajan rytmiin, mutta osittain päivärytmi menee vielä puolituntia etuajassa. Pikkuhiljaa yritetään saada päivärytmi talviaikaan.

P.S. Käykäähän osallistumassa arvontaan täällä. Arvonnassa voi voittaa 10 euron lahjakortin Silverjunglen verkkokauppaan.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Aikaiset aamut

En tiedä johtuuko valoisuudesta vai kuumuudesta, mutta pikkumies on alkanut heräämään aamuisin aikaisemmin kuin aiemmin. Ennen nukuttiin aamuisin lähemmäs kahdeksaa tai ylikin, mutta nykyään poika herää ennen seitsemää. Eilen herättiin jo 5.15 ja tänään 6.45. Tätä on jatkunut jo reilun viikon. Itse en ole aamuihmisiä, niin toivon tämän olevan vain joku ohimenevä vaihe :) Kesällä vielä jaksaa jotenkin nousta aikaisin ylös, mutta en tiedä miten saisin itseni näin aikaisin ylös talven pimeillä. Ennen lasta heräsin työaamuina yleensä 6.45, mutta silloin nukuin vielä yöt yhteen putkeen tai korkeintaan yhdellä heräämisellä. Nyt kun on yöllä herännyt kolmesta neljään kertaa, niin aamulla kuuden aikaan uni maittaisi vielä hyvinkin.
Iltaisin pikkumies menee nukkumaan 19.30-20.30 välillä, riippuen päiväunien pituudesta. Nukkumaanmenoaika ei kuitenkaan vaikuta heräämiseen mitenkään. Itse olen mennyt nukkumaan kymmenen maissa, mutta täytyy varmaan aikaistaa omaa nukkumaanmenoaikaa, etten muutu zombiksi kokonaan :) Monelta teillä herätään ja mennään yöunille?

Muuten meillä menee hyvin, kun kiinteät ruoatkin on alkanut maistua pienelle paremmin. Syömistä voi jo kutsua syömiseksi ja suurin osa ruoista uppoaa hyvin alas. Tähän mennessä ollaan maistettu bataattia, porkkanaa, perunaa, kukkakaalia, parsakaalia, riisipuuroa, kaurapuuroa, luumua, päärynää, kanaa ja possua. Mitäköhän seuraavaksi olisi vuorossa?

Lähden tästä iltapalalle, jos vaikka tänään pääsisi itsekin aikaisemmin nukkumaan.

P.S. Min blogissa on arvonta, johon pääset tästä.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Viikon kuulumiset

Nyt alkaa vihdoin tuntumaan siltä, että kevät tulee sittenkin. Tänään on ollut ihana aurinkoinen ilma ja ulkona huomasi kuinka aurinko jo lämmittää. Vaikka mittari näytti -10 astetta, auringossa tuli kuitenkin lämmin. Ainakin minuun auringonpaiste vaikuttaa todella paljon ja mieli onkin ollut tänään pirteä. Viihdyttiin vaunu-/koiralenkillä tänään lähes 1,5 tuntia, kunnes pienimies heräsi ja kyllästyi vaunuissa makoiluun. Kotiin tultuamme keitin parsakaalit valmiiksi ja laitoin kanasuikaleet marinoitumaan illan pastakastiketta varten. (Laitan reseptin tänne myöhemmin, jos kastike onnistuu.) Miehellä on tänään poikien saunailta ja minä saan kylään ystävän, jolle lupasin tehdä kanapastaa. Ei todellakaan mitään terveysruokaa, kun teen kastikkeen kermasta ja sulatejuustosta, mutta välillä täytyy herkutella :)

Tämä viikko on mennyt todella nopeasti, kun minulla ja pienellä miehellä on ollut ohjelmaa lähes joka päivälle. Jokaista päivää rytmittää aamupäivällä tehty 45 min- 1,5 tunnin vaunulenkki koiran kanssa. A ottaa ensimmäiset päikkärit vaunuissa, koira saa ulkoilua ja itse saan liikuntaa. Kaikki siis hyötyy vaunulenkeistä. Muuten viikko on mennyt näin: Tiistaina oli esikoisvauvojen kerho, jonka jälkeen käytiin hakemassa kirppikseltä tekstiililävistäjä kirppisvaatteiden hinnoittelua varten. Keskiviikkona oltiin kylässä kaverini luona, jolla on suunnilleen samanikäinen poika kuin meillä. Aina on mukava nähdä toisia äitejä, joiden kanssa voi jutella vauva-arjesta ja jakaa vinkkejä ja kokemuksia. Juttelun lomassa tehtiin herkullista avocadopastaa ja jälkkäriksi hedelmiä suklaafonduella. Nam :b Kiitos vielä E! Eilen kävin viemässä laatikollisen pieneksi käyneitä vauvanvaatteita myyntiin kirpputorille. Omat lempparivaatteet olen laittanut talteen mahdollista toista lasta varten, mutta myytävää jäi silti. Toivotaan, että menee kaupaksi, eikä viikon päästä tarvitsisi kantaa täyttä laatikollista vaatteita takaisin kotiin. Illalla käytiin vielä kaupassa miehen kanssa ostamassa viikon ruokaostokset. Viikonlopulle on luvassa vieraita ja hyvää ruokaa.

Laitan blogiin kyselyn siitä, mistä haluaisitte blogissa kirjoitettavan. Kertokaahan mielipiteenne, niin osaan kirjoittaa teitä kiinnostavista aiheista.

Loppuun jaan vielä muunnellun version Valion nopean tortillalasagnen reseptistä, jonka löysin Glorian ruoka&viini -lehdestä (7/2012) ja kokeilin sitä eilen. Resepti löytyy myös täältä. Muokkasin reseptiä hieman, kun jääkaapista löytyi herkkusieniä ja pienempiä tortillapohjia. En ikinä lisää rasvaa jauhelihan paistamiseen, kun jauhelihassa itsessään on niin paljon rasvaa. En käyttänyt myöskään persiljaa. Kuivatuilla yrteillä voisi varmasti ajaa saman asian.

Nopea tortillalasagne

3-4 medium tortillapohjaa (tämä koko sopi paremmin meidän vuokaan)
400 g jauhelihaa
1 sipuli
100 g herkkusieniä
suolaa
pippurisekoitusta
400 g tomaattimurskaa (laitoin 500 g mutta se oli liikaa, kun lasagnesta tuli liian vetinen)
1 prk (2,5 dl) Kolmen juuston ruokakermaa
1 pussi (150 g) juustoraastetta


Paista jauheliha paistinpannulla. Paloittele sipuli ja herkkusienet ja lisää jauhelihan sekaan pannulle. Mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan. Lisää tomaattimurska ja ruokakerma. Anna kiehahtaa. Nosta levyltä. Laita pyöreään uunivuokaan kerroksittain ohuelti kastiketta, tortilloja ja juustoraastetta. Ripota pinnalle loppu juustoraaste. Paista tortillalasagnea 225 asteessa uunin keskiosassa 10-15 minuuttia.


Tortillalasagne on nopeaa ja herkullista arkiruokaa, jota voisi tarjota vieraillekin.
Mukavaa perjantai-iltaa!