tiistai 29. lokakuuta 2013

1-vuotiaan päivärytmi

Lapsen kannalta rutiinit ja selkeä päivärytmi ovat tärkeitä. Lapsen ohella ne kieltämättä helpottavat myös vanhempien elämää. Itse ainakin pidän rutiineista ja päivien ennakoitavuudesta. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Näin se menee myös päiväohjelman kohdalla. Menemisten ja päivien suunnittelu on huomattavasti helpompaa, kun tietää mitä mihinkin aikaan tapahtuu. Pojalla on ollut jonkinlainen ennakoitava rytmi ihan pikkuvauvasta asti (ehkä 2 kuukauden iästä lähtien), mutta tarkka rytmi muodostui niihin aikoihin kun pikkumies alkoi syömään kiinteitä ruokia puolen vuoden iässä. Tässä meidän tämän hetkinen päivärytmi. Jossain vaiheessa yritetään siirtyä yksiin päiväuniin, mutta tällä hetkellä poika nukkuu vielä kahdet päiväunet. Aikataulu saattaa heittää allaesitetystä 0,5-1 tunnilla, riippuen heräämisajasta ja päiväunien pituudesta. Ruoka-ajat pyrimme kuitenkin pitämään samoina.

7.00 Herätys
7.45 Aamupuuro
9.15-10.45 1. Päiväunet
11.00 Lounas
14.00 Välipala (hedelmiä/jogurttia)
14.30-16.00 2. Päiväunet
17.00 Päivällinen
19.30 Iltapuuro
20.00 Nukkumaan yöunille

Kellojen siirtäminen talviaikaan sekoitti hieman päivärytmiä. Poika on ollut todella tarkka ruoka- ja nukkumisajoista, joten on hankalaa kun kaikki tapahtuu yhtäkkiä tuntia myöhemmin kuin yleensä. Nälkä tulee etuajassa ja väsy yllättää aikaisin. Yritin ennakoida kellojensiirtoa ja viime viikolla venyttämällä aikataulua hieman. Olemme pikkuhiljaa pääsemässä talviajan rytmiin, mutta osittain päivärytmi menee vielä puolituntia etuajassa. Pikkuhiljaa yritetään saada päivärytmi talviaikaan.

P.S. Käykäähän osallistumassa arvontaan täällä. Arvonnassa voi voittaa 10 euron lahjakortin Silverjunglen verkkokauppaan.

2 kommenttia:

  1. Moi! Löysin eilen blogisi ja liityin lukijaksi! :) Nyt tulin lueskelemaan tarkemmin, että mitäs täällä olikaan.. ;) Vauva-arjen ihanuus (ja joskus myös ei-niin-ihanuus) on hyvinkin ajankohtaista mulle. Tuossa vieressäni sitterissä tuhisee vajaa 3kuinen poikanen. :) Siksipä mielenkiinnolla luinkin tuota päivärytmi-asiaa.. Meidän poitsu on suhteellisen vähäuninen, ei ole ikinä nukkunut mitään 20h/vrk.. Nyt parikuisena nukkuu ehkä 13-15h vuorokaudessa.. Mutta meidän poitsu on ihan vastasyntyneestä onneks jotenki hokassu tuon päivärytmin niin, että nukkuu yöllä kuitenkin suhteellisen hyvin.. eka pätkä on--tai ainakin oli-- 4-5h ja sitten nukkui 2-3h pätkät vielä syömisten välissä.. Nyt tuntuu, että on joku vaihe meneillään, että nukkuu yöllä huonommin.. herää ekasta pätkästä jo 3h jälkeen.. ja jotkut yöt on menny iha harakoille.. :D Mutta katotaas, mihin se tästä kehittyy. :) Iltanukutusta on koitettu aikastaa niin, että klo 20 poitsu olis jo nauttimassa iltamaitoa tuttipullosta ja sen jälkeen nukkumaan. Kestää usein kuitenkin nukahtaa 20.30-21 välille..

    Jeps.. mitähän vuodatusta tähän rupes nyt syntymään.. Sitä piti vielä sanoa, että tervetuloa vastavierailulle mun blogiin.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit blogini! Tulen varmasti vastavierailulle sinun blogiisi :)

      Teidän pojan unijutut kuulostaa tutulta. Täälläkin on oltu vähän huonounisia, mutta yöt on onneksi mennyt suurimmaksi osaksi nukkuen (paitsi muutamat poikkeukset). Liikkumaan oppiminen on tehnyt nukahtamisia ja öitä levottomammiksi, mutta päiväunet sen sijaan ovat pidentyneet.

      Poista

Kiitos viestistäsi!