maanantai 23. syyskuuta 2013

Syysmaisemia

Oltiin viikonloppuna Siuntion kylpylässä juhlistamassa isäni eläkkeelle jäämistä. Oli rentouttavaa päästä hetkeksi toisiin maisemiin ja valmiiseen ruokapöytään, vaikka pikkumies ei antanutkaan meidän yöllä nukkua muutamaa tuntia pidempää. Kylpylän ympärillä oli hyvät ulkoilumaastot ja käytiinkin useamman kerran kävelemässä syksyisissä maisemissa. Nyt on ilmat jo sen verran viileät ja maisema keltainen, että kai se on uskottava syksyn saapuneen lämpimän kesän jälkeen. Tässä kuvia Siuntion syksyisistä maisemista.









Tänään menen pojan kanssa iltapäivällä käymään lähistöllä asuvan perheen luona, joille olen lupautunut lastenhoitoavuksi aina silloin tällöin, kun he hoitajaa tarvitsevat. (Täällä kerroin kuinka minua pyydettiin hoitoavuksi.) Tarkoitus on tutustua toisiimme ja sopia tulevista lastenhoitojutuista. Enempää en itsekään tiedä, mutta odotan innolla mitä tuleman pitää :)

2 kommenttia:

  1. Muutama tunti unta koko yönä vai kerrallaan? Hui! Mutta ihanalta kuulostaa Siuntion reissu, kyllä se maisemanvaihdos ja valmiiseen ruokapöytään pääsy helpottaa jo kummasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukuttiin yhteensä koko yössä varmaan 4-5 tuntia. Suurimman osan yöstä itkeskeli 15-30 minuutin välein, enkä itse ehtinyt välissä nukahtaa. Tai sitten olin juuri nukahtanut ja herätys tuli uudelleen. En tiedä oliko päivän aikana tapahtunut liian paljon, vaikuttiko hätäiset iltatoimet vai oliko vieraassa paikassa vaikea nukkua.

      Poista

Kiitos viestistäsi!