keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Joulumieli hiipii... (sis. piparkakkutaikinan ohje)

Marraskuun ollessa jo hyvässä vauhdissa, olen antanut itselleni luvan alkaa pikkuhiljaa virittää itseni joulumielelle. Vaikka suurin joulutunnelma onkin ollut hukassa jo muutaman vuoden ajan, nautin silti jollain lailla tästä joulunalusajasta. Glögiä meillä on juotu jo parin viikon ajan, mutta vasta eilen tein vuoden ensimmäisen piparkakkutaikinan ja paistoin pipareita. Kaikki taikina ei säästynyt pipareihin asti, vaan meni parempiin suihin jo ennen paistamista...mutta kun piparkakkutaikina on vaan niin hyvää! Osa taikinasta jäi vielä jääkaappiin odottamaan joko syömistä tai paistamista. Teen piparkakkutaikinan aina ohjeella, jonka löysin lapsena jostain lasten lehdestä. Olisiko ollut Hilarius Hiiren helpot piparit :D? Tällä ohjeella olen aina onnistunut ja piparkakut ovat maistuneet muillekin. Tässä ohje helppoon piparkakkutaikinaan.

Helpot piparkakut

100 g margariinia tai voita
2 dl sokeria
1 kananmuuna
½ dl siirappia
2 tl kanelia
1 tl (jauhettua) neilikkaa
1 tl (jauhettua) inkivääriä
1 tl ruokasoodaa
5 dl vehnäjauhoja

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon muna ja siirappi koko ajan vatkaten. Sekoita kuivat aineet kulhossa ja lisää ne taikinaan. Laita taikina pussin tai kelmun sisään ja anna jähmettyä jääkaapissa noin puoli tuntia. Jaa taikina kahtia ja pehmennä puolet taikinasta kerrallaan kädessä vaivaten. Kauli taikina jauhotetulla alustalla ohueksi levyksi ja paina taikinasta piparkakkumuotilla pipareita. Nosta pellille leivinpaperin päälle. Piparkakut leviävät uunissa, joten jätä pipareiden väliin riittävästi tilaa. Paista uunissa 175 asteessa 10 minuuttia.
 

Piparkakkujen lisäksi olen luonut joulutunnelmaa kotiin uudella tähtiaiheisella pöytäliinalla, jonka tilasin Ompelun Ihanuus -nimisestä verkkokaupasta. Pakko tähän väliin kehua tämän verkkokaupan palvelua. Tilaamani vahakangas tuli kotiin muutamassa päivässä tilauksen tekemisestä. Tilauskuitti oli kuitenkin laitettu tuoreeltaan kiinni kankaaseen ja muste oli tarttunut vahapintaan kiinni. En saanut mustetta yrityksistä huolimatta irti ja laitoin sähköpostia Ompelun Ihanuus -verkkokaupan Sarille. Ystävällinen Sari laittoi saman tien uuden kankaan tulemaan (ilman lisämaksua tietenkin) ja sain uuden liinan parissa päivässä palautteen lähettämisestä. Näin ystävällinen ja nopea palvelu on nykyään harvinaista. Suosittelen tätä verkkokauppaa ehdottomasti muillekin, joilla on kankaan tarvetta.


Tässä oli pieni pläjäys jouluasiaa. Lisää jouluaiheisia postauksia tulee varmasti vielä lähempänä joulua.


2 kommenttia:

  1. Aivan ihanaa vahakangasta!! Minäkin haluaisin. Mutta nyt ei raski tilata.. :(( Kävin kyllä jo kurkkimassa tuolla nettisivuilla.. olihan siellä kaikkea kivaa..... *kuola*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen todella tyytyväinen tilaamaani kankaaseen. Aiemmin meillä oli pöydällä muoviset perhosaiheiset tabletit, jotka olivat kesäiset ja joita sai koko ajan olla pesemässä. Nyt on jouluinen fiilis ja pöytä helppo pitää puhtaana parilla pyyhkäisyllä :)

      Poista

Kiitos viestistäsi!