perjantai 15. marraskuuta 2013

Sitkeä flunssa

Pikkumies on ollut nuhainen ja yskässä jo reilut kaksi viikkoa. Limaa on paljon, mutta pikkuinen ei saa yskittyä sitä ulos. Olen yrittänyt imeä keittosuolatippojen ja NenäFridan avulla ulos kaiken mitä nenän kautta tulisi, mutta sitkeä tavara ei irtoa. Yöt on flunssasta huolimatta nukuttu ihan hyvin viime yötä lukuunottamatta. Poika heräsi yskimään ja sen seurauksena itkemään vähän väliä. Imin nenää yölläkin ja korotettiin sängynpäätyä sanakirjojen avulla. En päässyt itse nukkumaan kuin vasta puoli yhden aikoihin ja aamulla herättiin ennen seitsemää. Siinä välissä heräiltiin myös muutaman kerran. Yöllinen yskiminen kuulosti sen verran kovalta ja pahalta, että varasin heti aamusta ajan lääkäriin tälle päivälle. Lääkäri kuunteli keuhkot ja katsoi korvat ja kurkun, mutta ei löytänyt mitään kurkun punoitusta kummempaa. Toivotaan, että lima lähtisi irtoamaan ja tauti menisi pikkuhiljaa ohi. Olisi kiva, että pikkumies voisi olla sunnuntaina mukana Silverjungle -kotikutsuilla eikä tarvitsisi flunssan takia lähteä isin kanssa famon ja papan luo evakkoon kustujen ajaksi.

Päivä on muuten mennyt tähän asti mukavasti. Vietiin aamulla pojan kanssa mies töihin ja saatiin auto päiväksi käyttöön. Lääkäriaika oli heti aamupäivällä, joten suunnattiin ensiksi sinne. Lääkärin jälkeen käytiin tekemässä muutamia joululahjahankintoja. Ehdittiin kaupoilta kotiin lounasajaksi. Olin varautunut laittamaan pojan päiväunille heti lounaan jälkeen, mutta poika oli pirteä kuin mikä. Omaksi hämmästykseksi pikkumies alkoi leikkiä lattialla hyväntuulisena ja yksin, viihtyen lelujen parissa melkein puolitoista tuntia! Tämä on todellinen saavutus, sillä meidän pieni herra ei pahemmin yksin lattialla viihdy ja väsähtää usein nopeasti, varsinkin huonosti nukutun yön jälkeen. Väsymyksen hiipiessä A tuli pyytämään syliin silmiään hieroen. Laitoin pojan päiväunille ja uni taisi tulla jo sylissä matkalla makuuhuoneesta parvekkeelle. Tämä on myös erittäin kummallista, koska päiväunille nukahtaminen on yleensä vähän pidempi projekti... Pidetään peukut pystyssä, että uni maistuisi nyt pidempään kuin puolituntia. Eiliset päiväunet olivat alle puolen tunnin mittaiset sen jälkeen, kun nukahtamiseen oli mennyt 45 minuuttia... Näyttää siltä, että poika tarvitsee enää vain yhdet (toivottavasti pidemmät) päiväunet kaksien lyhyiden sijaan.

Mies on illan työpaikan virkistymisillassa, mutta saadaan illalla seuraksi siskoni ja siskonmiehen eli pojan kummit. Katsotaan, jos ehtisin vähän leipoa siinä samalla sunnuntain lastenvaatekutsuja varten, kun on innokkaat lapsenhoitajat käymässä :) Lastenvaatekutsuista teen oman postauksen ensi viikolla kutsujen jälkeen. Mukavaa perjantaita kaikille!

6 kommenttia:

  1. Toivottavasti flunssa pian helpottaa. Teillä sentään saa nenää niistää, meidän poika ei tykkää yhtään että nenään edes kosketaan, joten pelkkä paperilla pyyhkiminenkin oli tosi vaikeaa. Tämän syksyn molemmissa flunssissa oli kova yskä, ja jotenkin ihan itsekseen se kuiteniin katosi reippaan parin viikon jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisen nuhajakson alussa saan totuttaa pojan uudelleen niistäjään. Mutta kun flunssaa on kestänyt jo pari viikkoa, niin niistäminen menee helposti ilman rimpuiluja ja itkuja. Hyvä, että teillä flunssat yskineen on menneet ohi. Toivotaan, ettei täälläkään tarvitsisi enää kauaa sairastaa.

      Poista
  2. Meillä taas pienin matkaaja onnistui sit kuitenkin saaman vatsataudin reissun loppupuolella. Ihmeteltiin kun ei ihan parantunut ja vietiin täällä sit lääkäriin niin yllättäen olikin korvatulehdus molemmin puolin :( vähän hölmö olo oli kun oltaishan me niihin korviin voitu itsekin kurkata, mut ei tullut mieleen kun ei kunnon räkistä oo ollut jotain ihan pientä nuhaa vaan.
    Toivottavasti siellä flunssa ois pian ohi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pientä reissumiestä :( Onneksi ei kuitenkaan koko matka mennyt sairastaessa! Toivotaan, että korvatulehduskin paranisi ja pikkumiehet saisi taas olla terveitä.

      Poista
  3. Voihan pientä nuhanenää. Meillä tuolla pikkusella on kanssa ekaa kertaa kolmikuisen taipaleensa aikana vähän jotain töhnää nenässä ja aivastelee välillä.. ei onneksi mitään suurempaa flunssaisuutta. Nenään oon keittosuolatippoja tiputellu ja sillä on helpottanut tuhina. Toivottavasti ei vielä tässä vaiheessa tarvii flunssaileen alkaakkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että teidän käärö säästyisi flunssalta. Sääliksi käy aina kun pienet sairastuu. Tekisi mieli auttaa, mutta kun ihmeitä ei pysty tekemään. Kaikki jipot pitää kuitenkin kokeilla, että olo helpottuisi. Nimim. vein juuri sipulia sängyn viereiselle yöpöydälle, kun se jonkun uskomuksen mukaan pitää nenän auki yöllä :D

      Poista

Kiitos viestistäsi!