tiistai 8. huhtikuuta 2014

PIKA-ARVONTA: Lippu lapsimessuille

Tulevana viikonloppuna 11.-13.4.2014 Helsingin Messukeskuksessa järjestetään Lapsimessut. Tulossa on mukavaa ohjelmaa ja tekemistä koko perheelle. Myös odottajille on paljon katseltavaa ja Odottajan Olohuoneessa järjestetään useita luentoja jokaisena messupäivänä. Messuilla on esillä lukuisia lastenvaatemerkkjä, lastentarvikkeita, leluja ja lapsiperheen palveluita. Kun kiertely alkaa uuvuttamaan, voi Vekarat-lavan reunalle pysähtyä nauttimaan lasten musiikista tai osallistua taukojumppaan. Perheen pienimmätkin tykkäävät lastenmielisistä ohjelmista varmasti! Messujen koko ohjelma löytyy Lapsimessujen omilta kotisivuilta. Klik. Lapsimessujen kanssa samaan aikaan Messukeskuksessa on myös Kädentaito-, OutletExpo-, PetExpo- (la-su), ModelExpo- sekä toista kertaa järjestettävät Lähiruoka & luomumessut. Katseltavaa ja kierreltävää on siis erittäin paljon.

Itse aion suunnata messuille lauantaina serkkuni perheen kanssa. Saattaa olla, että piipahdan messuilla myös perjantaina tai sunnuntaina riippuen viikonlopun muista aikatauluista. Kävin Lapsimessuilla ensimmäistä kertaa viime keväänä pojan ollessa puolen vuoden ikäinen. Messujen jälkeinen postaus löytyy täältä. Olin messuilla vietettyyn päivän todella tyytyväinen ja odotankin tulevaa viikonloppua jo kovasti. Näytteilleasettajia on paljon ja messuilla on helppo tutustua itselle ennestään vieraisiin lastenvaate tai -tavaramerkkeihin. Ehkä sieltä tarttuu jotain mukaankin, jos silmiin osuu hyviä messutarjouksia tai vastustamattomia tuotteita ;) Muista messuista on ehdottomasti ehdittävä käymään Lemmikki- sekä Lähiruoka & luomumessuilla.

Sitten siihen arvontaan. Sain ilon arpoa teidän lukijoiden kesken KAKSI lippua näille messuille. Koska messut ovat jo tulevana viikonloppuna ja minun täytyy ilmoittaa lippujen voittajien nimet Messukeskukseen torstaiaamuna, arvonta-aika jää todella lyhyeksi. Toivottavasti mahdollisimman moni messuille haluava ehtii kuitenkin osallistua arvontaan.


Tässä pika-arvonnan ohjeet:

Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy huomenna keskiviikkona 9.4.2014 klo 20.30.

Jokainen osallistuja saa yhden arvan ja osallistua voi vain kerran.

Osallistuminen tapahtuu kommentoimalla tätä postausta esim. "osallistun arvontaan" ja ilmoittamalla kommentissa nimesi (etunimi ja sukunimi). Jos et halua laittaa nimeäsi näkyviin kommenttiin, laita siihen nimimerkki ja lähetä nimimerkin takana oleva nimesi minulle sähköpostilla osoitteeseen kotikeijunelamaa@gmail.com. Ilmoitan kutsukorttien voittajien nimet Messukeskukseen heti arvonnan päätyttyä, siksi tarvitsen nimen jo osallistumisen yhteydessä.

Suoritan arvonnan 9.4.2014 keskiviikkoiltana ja ilmoitan voittajat täällä blogissa viimeistään torstain 10.4.2014 aikana. Onnea arvontaan!

10 kommenttia:

  1. Mä oisin osallistunut kun lauantaina ois kaveriporukka sinne menossa, mutta M oli sitä mieltä, että 2 viikkoinen on vielä turhan pieni sinne vilinään... Ehkä niin. Voisinkohan osallistua ja antaa lipun sit kaverille eli ilmoittaa sen nimen? On nimittäin baby shower -ohjelmana niin täähän sopisi sankarille? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit osallistua ja ilmoittaa kaverin nimen. Laita vaikka tekstarilla tulemaan :)

      Poista
  2. voi myöhästyin:( Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :( Koska kukaan ei osallistunut kilpailuun, niin ilmoitan nimesi Messuksekukseen. Tarvitsen nimesi sähköpostilla PIAN! Laitathan etu- ja sukunimen tulemaan?

      Poista
    2. Ei miten ihanaa. annelaukkanen09@hotmail.com tässä mun s-posti, etsin nyt sinun:D

      Poista
    3. Laitoin meiliä. Kiitos ja Ihanaa kevättä. Anne

      Poista
    4. Hyvää kevättä sinullekin! Hienoa, että lippu pääsi käyttöön :)

      Poista
  3. voi harmi että myöhästyin ...=( lipulle olisi ollut käyttöä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että :( Harmi, että arvonta meni sinulta ohi. Toivottavasti pääset messuille joka tapauksessa!

      Poista
    2. toki messuille olen tulossa joka tapauksessa

      Poista

Kiitos viestistäsi!