maanantai 6. lokakuuta 2014

Hakusessa täydellinen sohva

Muutettuamme pois vanhasta asunnosta päätimme olla ottamatta vanhaa sohvaa mukaan seuraavaan asuntoon. Edellinen sohva oli kolmen istuttava valkoinen nahkasohva, joka oli saanut elämänkolhuja koiranpennun hampaista ja lapsen taiteiluista. Tässä paras kuva vanhasta sohvasta, minkä löysin. Sohvalla oli mukava istua, mutta itse en pitänyt nahkasta materiaalina ihoa vasten ja sohva oli auttamatta liian pieni meille kaikille. No nyt ehkä pikkusen harmittaa, ettei sohvaa enää ole, kun olisi ollut juuri sopiva yläkerran aulaan.


Kun uusi koti löytyi otimme väliaikaissohvaksi vanhempieni vanhan sohvan ja vietimme viikon etsien sitä meille täydellistä sohvaa. Hakusessa oli muhkea kulma- tai divaanisohva, jonka pitäisi olla sen kokoinen, että koko perhe pystyy löhöämään ja peuhaamaan sohvalla yhtäaikaa. Istuimien tulisi olla rennon pehmeät, mutta ei kuitenkaan täysin upottavat. Kankaan täytyisi olla helposti puhtaana pidettävä lapsi- ja koiraystävällinen. Sohvan ja lattian väliin ei saisi jäädä niin isoa rakoa, että koiran tennispallo mahtuu pyörimään sinne. Käsinojien täytyisi olla pehmeät, joihin voisi tarvittaessa painaa pään ja ehkä nukahtaa kesken elokuvan katselun. Väriltään sohvan pitäisi olla vaalea (luonnonvalkoinen, beige, muta tai harmaa). Näillä tarkoilla kriteereillä lähdimme sohvaa etsimään ja eniten omaa silmää ja takamusta miellyttävä sohva löytyi viimein tilaamalla sohva meille suositellulla kankaalla, valitsemillamme pehmusteilla ja käsinojien mallilla. Maksoimme sohvasta nelinumeroisen summan kaupanteon yhteydessä, sovimme kotiinkuljetuksesta ja jäimme odottamaan meille luvattua toimitusaikaa, jonka piti olla kuuden viikon päästä ostamisesta.


Vaan kuinkas kävikään. Sohvaa ei kuulunut kuuden eikä seitsemänkään viikon kuluttua. Soitin liikkeeseen, josta kerrottiin heidän järjestelmässä näkyvän sohvan saapuvan heidän varastolle seuraavalla viikolla eli kahdeksan viikkoa ostopäivästä. Jäimme odottamaan, mutta soittoa ei kuulunut. Soitin taas viikon kuluttua liikkeeseen, josta sanottiin sohvan olevan jo varastolla (tieto näkyi heidän järjestelmästä) ja kuljetusmiesten soittavan varmasti parin päivän kuluessa. Odotimme viikon eikä soittoa kuulunut. Mieheni soitti tiukkasävyisen puhelun taas liikkeeseen, jossa myös alettiin ihmetellä sohvan kohtaloa. Ystävällinen myyjä alkoi selvittää tilannetta soittamalla varastolle ja sohvatehtaalle Viroon. Kas kummaa! Kymmenen viikkoa ostohetkestä (ja sohvan maksamisesta) mennyt, eikä meidän sohvaa oltu alettu vielä edes valmistamaan. Toimitusvaikeuksia erikoiskankaassa. Laitoimme kirjallisen reklamaation sähköpostitse meille sohvan myyneelle myymälän esimiehelle ja vaadimme kaupan purkua. Toivomme saavamme rahat tällä viikolla takaisin tilille, että voimme aloittaa täydellisen sohvan etsimisen alusta.


Olen aina ollut sitä mieltä, että Ikean sohvaa meille ei tule, mutta olen kuitenkin pikkuhiljaa alkanut kääntyä Ikean Ektorp kulmasohvan puoleen.



Edullisen hinnan lisäksi minua miellyttää sohvan ulkonäkö, irroitettavat päälliset ja hyvät kokemukset, joista olen lukenut. Haaveilen tietenkin valkoisesta sohvasta, mutta emme varmaan uskalla puhtaan valkoista kuitenkaan ostaa. Värivaihtoehdot ovat luonnonvalkoinen, beige tai vaalean harmaa. Kunhan saamme rahat edellisestä sohvasta takaisin, täytyy käydä Ikeassa katsomassa vaihtoehtoja paikan päällä ja testi-istua koko sohva. Jos tämä ei tunnukaan sitten oikealta sohvalta, en tiedä mistä lähtisimme uutta sohvaa metsästämään. En malttaisi enää odottaa, että saisimme kunnon sohvan olohuoneeseen ja pääsisin sen jälkeen laittamaan olohuoneen muutenkin kuntoon. Hankintalistalla on sohvan lisäksi ainakin uusi matto, sohvapöytä ja mahdollisesti joku sivupöytä ja nojatuoli. En kuitenkaan voi tehdä muita hankintoja ennen kuin tiedän millainen sohva meille tulee. Sohva kun taitaa määrätä koko olohuoneen tyylin ja huonekalujen sijoittelun.

Kaipaan nyt kovasti mielipiteitä ja kokemuksia eri sohvista. Varsinkin tästä Ikean Ektorp-mallistosta. Onko siellä ketään, jolla olisi kokemusta ja voisi antaa suosituksia?

2 kommenttia:

  1. Mulla ei oo mitään suositusta antaa Ektorpista, mutta oon siitä nähnyt monesti kehuttavankin. Mutta tosi kurja tuo teidän sohva-episodi!! Ärsyttävää, että liikkeessä ei selvitetä asiaa kunnolla ekan tai tokan soiton jälkeen, vaan vasta sitten ku uhkaa tulla linjoja pitkin.. rasittavaa. Pistän peukut pystyyn unelmien sohvan löytymisen puolesta (joka olis vielä järkevän hintanenkin..)!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kieltämättä pikkusen harmittaa, kun on mennyt yli kaksi kuukautta hukkaan, rahat olleet heillä panttina ja täytyy aloittaa taas alusta. Laitoin reklaamaatioon palautetta, että jatkossa tiedonkulku asiakkaan suuntaan voisi toimia huomattavasti paremmin. Kukaan ei missään vaiheessa ollut myyjän puolelta yhteydessä meihin, vaikka toimitusaika oli ja meni. Mutta tätä nämä huonekalukaupat taitaa olla :/

      Toivotaan tosiaan, että kaupanpurku onnistuu ilman riitoja ja saamme rahat mahdollisimman pian itsellemme.

      Poista

Kiitos viestistäsi!