perjantai 25. lokakuuta 2013

10 asiaa minusta

Ajattelin kertoa teille 10 asiaa minusta, joita ette luultavasti vielä tiedä. (Tutut lukijat kyllä tietävät :) Luvassa ei ole suuria paljastuksia, vaan pieniä asioita, jotka ovat osa identiteettiäni. Näin pääsette tutustumaan hieman paremmin blogin kirjoittajaan. Itse haluan ainakin tietää mahdollisimman hyvin millaisia ihmisiä lukemieni blogien takana oikein on.

1. En juo ollenkaan kahvia. Olen sitä pari kertaa maistanut ja se on yksinkertaisesti pahaa. Teetä menee kylmällä säällä silloin tällöin, mutta senkin suhteen olen kranttu. Vain hedelmä- ja marjateet kelpaavat ja teen kanssa on ehdottomasti oltava hunajaa!

2. Olin luokioaikana viisi kuukautta vaihto-oppilaana Australiassa. Isäntäperheeni oli ihana ja pidämme edelleen tiiviisti yhteyttä. Olen käynyt heidän luonaan kerran vaihto-oppilasajan jälkeen ja he matkustivat Suomeen meidän häihin. Haaveilen taas matkasta Australiaan. Harmi vain, että englannin kielitaito on pahasti ruosteessa, kun sitä tulee käytettyä enää hyvin harvakseltaan.

3. Minulla on keskivaikea atooppinen iho. Ihosairaus on vaikuttanut elämääni ajoittain paljonkin niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ihon ollessa huonossa kunnossa itsetunto horjuu ja iho on niin kipeä, ettei tee mieli nousta sängystä. Suurimman avun olen saanut vertaistuesta muilta atoopikoilta. Raskaus- ja imetysajan ihoni on ollut todella hyvässä kunnossa ja olen voinut elää "normaalia" elämää. Tätä lisää, kiitos!

4. En pysty katsomaan jännitys-, kauhu- tai toimintaelokuvia. Väkivallan tai tappamisen näkeminen televisiossa tekee todella pahaa ja ahdistaa. Alan melkein voimaan fyysisesti huonosti. Sama homma kaikkien yliluonnollisten elokuvien kanssa. Maailmassa tapahtuu oikeasti niin paljon kamalia asioita, etten ymmärrä miksi niillä asioilla pitää elokuvissa mässäillä ja kuka niitä haluaa katsoa. Olen ilmeisen herkkä ihminen ja katsonkin pääasiassa vain naiiveja romanttisia komedioita :D

5. Soitin pianoa 19-vuotiaaksi asti. Pianon soittaminen jäi lukion loputtua ja pianon jäätyä vanhempieni luokse. Haluan ehdottomasti pianon omaan kotiin, kunhan saadaan vähän lisää tilaa. Kielitaidon lisäksi soittotaitokin on ruosteessa, kun nykyään tulee pimputeltua pianoa enää pari kertaa vuodessa. Toivoisin kovasti, että lapsillenikin musiikki tulisi tärkeäksi osaksi elämää. Sen he saavat kuitenkin itse aikoinaan päättää.

6. En käytä meikkiä. Olen yksinkertaisesti liian laiska meikkaamaan ja pidän luonnollisesta kauneudesta. Olen siinä mielessä onnekas, että minulla on tummat, kohtuullisen pitkät ripset. Kasvojeni iho sen sijaan on epätasainen teini-iän aknen jäljiltä, mutta peitän arpia harvoin meikki- tai peitevoiteilla. Juhliin saatan laittaa kevyen meikin, mutta sitä tapahtuu vain muutaman kerran vuodessa. Olen tyytyväinen itseeni näin ja se kai on pääasia :)

7. Olen asettanut itselleni karkkipäivät, muuten söisin karkkeja tai suklaata varmaan päivittäin. Karkkipäiviä on viikossa kolme, joten kituuttaa ei tarvitse :D Karkkipäiväsääntö koskee sitä paitsi vain karkkeja ja suklaata, mutta muita herkkuja (jäätelö, pullat, kakut jne...) saa syödä joka päivä. Itsensä huijaamista, tiedän. Syön herkkuja kuitenkin kohtuudella ja olen normaalipainoinen.

8. Rakastan siistiä kotia! Sotku tekee minut hermostuneeksi, enkä pysty rentoutumaan sotkuisessa kodissa. Olen tosin joutunut joustamaan omasta siisteyskäsityksestä miehen (, joka ei ole ihan yhtä tarkka siisteyden suhteen), lapsen ja koiran kanssa saman katon alla eläessä. Yritän olla huomaamatta muruja pöydällä, karvapalloja/hiekkakasoja nurkissa ja lattialle kaatunutta maitoa, vaikka olisin juuri siivonnut. Välillä sitten iskee kunnon siivouspuuska, kun minun on pakko siivota koti niin, että täällä olisi edes 5 minuuttia siistiä.

9. Palelen herkästi. Kuljen kotona aikaisesta syksystä pitkälle kevääseen villasukat jalassa. Vakiovaatteita ovat neuleet ja fleecepaidat. En voisi varmaan koskaan muuttaa sähkölämmitteiseen taloon, kun lämmityskustannukset veisi meidän kaikki rahat. Sisälämpötilan on oltava vähintään 22 astetta. Veteen uskaltaudun, kun veden lämpötila on vähintään 25 astetta. En siis käy montaa kertaa kesässä uimassa.

10. Olen koulutukseltani tradenomi ja töissä palkanlaskennassa. Ala ei ehkä ole ihan oma, mutta ainakin töitä riittää ja olen hyvä siinä mitä teen. Pitää katsoa mitä sitä sitten keksii, kun palaan hoitovapaalta takaisin työelämään.

Tulipas taas pitkä postaus. Toivottavasti joku jaksoi lukea loppuun asti :)

P.S. Muistattehan käydä osallistumassa arvontaan, johon pääset tästä linkistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!