torstai 23. tammikuuta 2014

Äitikaverit

Lapsen kanssa kotona ollessa toiset pienten lasten äidit ovat korvaamaton vertaistuki ja apu jaksamiseen. Ennen lapsen syntymää kuulin useita juttuja siitä, kuinka toiset äidit ovat niitä pahimpia. Ne arvostelevat, syyttelevät ja ovat itse maailman parhaita äitejä. Reilun vuoden äitinä olon jälkeen en ole törmännyt yhteenkään tällaiseen äitiin. En tiedä olenko itse niin naiivi ja sinisilmäinen, etten huomaa arvostelua ja piikittelyä, mutta omat kokemukset toisten äitien seurasta ovat vain positiivisia. Olen ollut toisten äitien kanssa tekemisissä blogin lisäksi muskarissa, kerhossa, vauvajumpassa, vauvauinnissa, ystäväpiirissä sekä naapureiden kanssa ja jokainen äiti on ollut todella mukava ja ystävällinen. En kyllä yleensäkään ole sellainen ihminen, joka vetää herneitä helposti nenäänsä (paitsi joistakin isovanhempien kommenteista), mutta syytäkään ei ole ollut. En ole saanut osakseni kritisointia ja arvostelua vaan tukea ja kannustusta. Ja niin sen mielestäni kuuluisikin ollakin. Itse olen myös (ainakin omasta mielestäni) ollut arvostelematta toisten tapaa olla vanhempia.

Lasten kanssa, niin kuin elämässä yleensä, ei ole vain yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita. Jokaisen perheen ja vanhemman täytyy löytää ne itselleen sopivimmat ja parhaimmat tavat toimia. Se mikä toimii meillä, ei välttämättä toimi muilla. Se että minä halusin imettää lastani mahdollisimman pitkään ei tarkoita, että tuomitsen ne, jotka syystä tai toisesta imettävät lastaan vain vähän aikaa tai eivät ollenkaan. Enkä katso pahalla niitä, jotka eivät pysty tai halua hoitaa lastaan kotona vanhempainvapaan jälkeen. Asia toimii myös toisin päin. En pahoita mieltäni siitä, että toinen äiti kehuu lapsensa uusia taitoja, vaikka meidän lapsi ei niitä vielä osaisi. Tai siitä, että joku äiti sanoo tekevänsä kaikki ruoat itse ja minä syötän lapselle luvattoman usein purkkiruokia. En tule kateelliseksi siitä, että jonkun toisen lapsi nukkuu yöt kuin tukki aamuun asti ja meillä on takana vasta yksi kokonainen yö. Jokainen vanhempi on varmasti todella ylpeä omasta lapsestaan ja ylpeyden aiheet halutaan jakaa muiden kanssa. Toisen onni ja ilo ei ole minulta pois.

Itse olen saanut muilta samanikäisten lasten äideiltä korvaamatonta tukea ja kannustusta kysymyksiin ja ongelmiin, joita tähän mennessä on tullut eteen. Meidän perhe on onneksi selvinnyt ensimmäisestä vuodesta todella helpolla, mutta joitakin asioita on ollut helpottavaa jakaa äitikavereiden kanssa. Huonot yöunet, yösyöttöjen lopettaminen, flunssat, syöminen ja lapsiperheen arki ovat kaikki asioita, joita vain toinen samassa tilanteessa oleva voi täysin ymmärtää. Miten paljon enemmän olisinkaan murehtinut asioita, jos en olisi voinut jakaa niitä ystävien kanssa. Toivottavasti yhteydenpito säilyy lasten kasvaessakin.

Huomenna on luvassa lisää mukavia hetkiä hyvässä äiti-lapsiseurassa, kun menemme naapurin äidin ja heidän kahden lapsen kanssa lounaalle läheiseen kauppakeskukseen. Se onkin jo neljäs kerta tällä viikolla, kun näemme eikä vielä kyllästytä. Millaisia kokemuksia teillä on toisista äideistä? Kaipaatteko seuraa toisita äideistä vai viihdyttekö hyvin keskenään lapsen kanssa?

4 kommenttia:

  1. Tosi hyvä kirjotus, ja mulle ajankohtainenkin. :) Mä olen samaa asiaa pohtinut.. Olen kyllä törmännyt pari kertaa tiukkoihin mielipiteisiin, miten kuuluu lapsen kanssa toimia, mutta suoraan mun toimintaa ei ole kukaan tullut arvostelemaan.. tai en ole sitä itse huomannut. :) Mulla kaveripiirissä on aika laidasta laitaan tapoja toimia, mä olen ehkä sellanen puolivälimanne, enkä kovin mustavalkoinen. Joskus tulee olo, että tuleeko jollekin mieleen, että tuputan omaa tapaani toimia, vaikka tarkoitus ei todellakaan ole. Juuri tuo "toiset äidit arvostelee tapojasi toimia" lause saa välillä itseni varovaiseksi, etten vaan puolella lauseellakaan arvostelisi toisten toimia.

    Mutta mä olen kokenut myös toiset äitikaverit tosi tärkeiksi. Vinkkejä ja kokemuksia on niin mukava vaihtaa. On tosi helpottavaa kuulla, että toisilla on ollut samoja hankaluuksia, mutta niistä on päästy eteenpäin. Osaan myös aidosti riemuita toisten lasten taidoista ja uusista jutuista, eihän ne ole minulta pois. Samalla riemulla jaan myös oman kullanmrunkin tempauksia ystäville. Meillä on neljän äidin kanssa sellainen whatsupp -ryhmä, jossa viestit ja kuvat singahtelevat päivittäin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen myös miettinyt, että toivottavasti en ole vahingossa antanut muille neuvoja kertomalla miten meillä asiat tehdään. Eihän se sitä tarkoita, että muiden pitäisi niin toimia tai että tuomitsisin, jos toiset tekevät eri tavalla.

      Itsekin olen aidosti iloinen tuttujen lasten oppiessa puhumaan ja kävelemään. Olen vain joskus törmännyt sellaiseen ajatteluun, että oman lapsen taitojen esiin tuominen on kerskailua ja kehuskelua, jota ei katsota hyvällä :/ Tuo teidän ryhmä kuulostaa todella mukavalle. Toisten äitien kanssa pystyy helpommin jakamaan asioita omasta lapsesta. Itse ainakin pelkään, että lapsettomat ystäväni kyllästyvät jos aina puhun (ja aika usein puhunkin) vain lapsesta :)

      Poista
  2. Joo, näinhän se on, että kun on tuollaisen pikkuisen murun äiti ja niin kiinni siinä äitiroolissa, että puheenaiheetkin väkisin ovat sitä lapseen liittyvää. Mä itseasiassa näen viikonloppuna yhtä opiskeluaikaista kaveria, jota en oo nähny kohta vuoteen (asuu pk-seudulla, minä pirkanmaalla) ja hän on hiukan erilaisessa elämäntilanteessa... mitenhän sitä osais olla höpöttämättä koko aikaa tuosta poikasesta.. :D Lähden sentään kotoo pois ilman poikasta.. aika huikeeta. :D Vajaan puolen vuoden aikana en oo kovin montaa kertaa ollut tuosta vauvastani edes erossa.. muutama kaupassakäynti, hierojareissu, kädentaitomessut... muuten olen ollut niin täysin äitiroolissa, ettei tosikaan.. Tekee varmaan hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin sitten mukava viikonloppu tiedossa, kun pääset liikenteeseen ihan yksin :) Itselle tekee ainakin hyvää päästä välillä pois kotoa, vaikka lapsen kanssa kotona loistavasti viihdynkin. Olen yrittänyt lapsettomien ystävieni seurassa tietoisesti olla puhumatta lapsesta, vaikka sen ympärillä lähes koko elämä tällä hetkellä pyöriikin, eikä muita puheenaiheita tahdo aina löytyä. Kyselee sitten enemmän toisen kuulumisia :) Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista

Kiitos viestistäsi!