Luovutin

Olen todella pettynyt itseeni. Unikoulu meni hukkaan ja nyt ollaan taas lähtöpisteessä :( Annoin viime yönä periksi ja imetin poikaa kolme kertaa. Tässä tekstissä kertomani kamalan yön jälkeen oli pari parempaa yötä, mutta ne oli vain hetken ilo. Tällä viikolla yöt ovat olleet todella levottomia. A on herännyt itkemään monta kertaa yössä, eikä hän ole rauhoittunut edes syliin. Poika huutaa, potkii ja rimpuilee itsensä hikiseksi, kunnes jossain vaiheessa nukahtaa hetkeksi. Uni on kuitenkin todella kevyttä, koska A havahtuu pienimpäänkin ääneen ja peiton kahinaan. Sitten alkaa taas huuto. Viime yönä yritettiin puolitoista tuntia saada poikaa rauhoittumaan tuloksetta. Lopulta luovutin ja annoin maitoa. Harmittaa kovasti. Poika nukahti samantien ja nukkui siitä sitten 3,5 tuntia eteenpäin, kunnes taas annoin maitoa. Tiedän, että ei olisi pitänyt turvautua imettämiseen, mutta väsyneenä tuli luovutettua. Mies oli siinä vaiheessa jo siirtynyt olohuoneeseen nukkumaan, että saisi levättyä edes hetken ennen työpäivää.

Nämä itkut eivät ole voineet johtua korvikkeesta, kun en antanut korviketta alkuviikosta ollenkaan. Saattaa siis olla eroahdistusta. Luulisi vaan, että silloin syliinottaminen rauhoittaisi. Mutta ei. Nyt vaan peukut pystyyn, että seuraava yö menisi edes vähän paremmin. Aion kyllä imettää tänäkin yönä, jos tarvitsee. Täytyy kerätä vähän voimia, että jaksaa aloittaa unikoulun alusta. Se hoidetaan varmaan niin, että siirryn itse olohuoneeseen nukkumaan ja mies rauhoittelee poikaa. Sen aika ei kuitenkaan ole tulevana yönä. Pakko levätä hetki.
Voimia muillekin levottomien öiden kanssa kamppaileville! Tämäkin on vain vaihe, joka menee ohi, vaikka se nyt rankkaa onkin.

Erilainen kohtaaminen

Koiran omistamisessa on se hyvä puoli, että tuntemattomat ihmiset tulevat juttelemaan herkemmin. (Se voi kyllä olla myös kiusallista, jos olet lähtenyt viemään koiraa iltapissalle pyjamahousuissa ja puutarhakengissä, sinulla on kiire tai et muuten vaan ole juttutuulella.) Koira on luonnollinen ja helppo syy lähestyä vieraitakin ihmisiä. Varsinkin toiset koiranomistajat pysähtyvät usein juttelemaan samalla, kun karvakorvat tekevät tuttavuutta keskenään. Monet tämän alueen koirat (ja niiden omistajat) ovatkin tulleet hyvänpäiväntutuiksi tämän vajaan 1,5 vuoden aikana, jona olemme koiran omistaneet.

Tänään vaunulenkillä törmäsin sitten yhteen tämmöiseen koiratuttuun, jonka kanssa olemme olleet koirapuistossa usein yhtä aikaa. Mies oli pakkaamassa autoon tavaraa, enkä tunnistanut häntä ennen kuin heidän koira juoksi ovesta tervehtimään meidän koiraa. (Yleensä sitä tuntee koirat ulkonäöltä ja nimeltä, mutta omistajia ei tunnista, jos heillä ei ole koiraa mukanaan.) Tiesin tästä perheestä sen verran, että heillä on kaksi lasta, joista nuorempi tyttö syntyi viime keväänä. (En ole näitä lapsia kuitenkaan tavannut.) Jäimme sitten juttelemaan hetkeksi niitä näitä, kunnes hän kysyi olisiko minulla mahdollisuus aina silloin tällöin hoitaa heidän nuorimmaistaan oman lapseni ohella. Minulla? Ihmisellä, josta he eivät tiedä muuta kuin että asun mieheni kanssa lähistöllä, omistan riehakkaan koiran ja olen äiti pienelle pojalle. Olemme toki jutelleet koirapuistossa aina muutaman lauseen koiraan ja vauvoihin liittyen, mutta en voi sanoa tuntevani heitä. Sen enempää miettimättä lupauduin hoitoavuksi silloin, kun he apua tarvitsevat. Onhan tuo melkoinen kunnianosoitus, että luottavat lapsensa minun käsiini. Mies haki vaimonsakin tervehtimään minua ja annoin heille puhelinnumeroni. Sovimme, että menen joku päivä käymään heillä kahvilla, niin tutustutaan paremmin. Mukavia ihmisiä ovat koirapuistotapaamisten perusteella. Odotan jo innolla heidän perheeseen tutustumista. Näin sitä voi saada vaihtelua arkeen yllättäen ja odottamatta kesken jokapäiväisen vaunulenkin.

Imetyshuolia ja huonoja öitä

Ehdin jo hetken iloita paremmin nukutuista öistä, mutta tällä viikolla täällä ei ole pahemmin nukuttu. Näyttää siltä, että ollaan menossa vauhdilla takapakkia siitä, mihin unikoulun avulla päästiin. Koko viikko on öisin heräilty parin tunnin välein ja päiväunetkin on pääsääntöisesti olleet vain puolen tunnin mittaisia. Tässä alkaa taas väsymys painaa. Viime yönä pikkumiehellä oli huutokonsertti kolmesta viiteen. Oltiin sitten koko perhe yöllä pari tuntia hereillä. Ei auttanut silittely, syli, tissi, särkylääke, viereenottaminen, soittolelu, äiti eikä isi. Lopulta itki lapsen lisäksi äitikin. Olin fyysisesti ja henkisesti niin väsynyt monetta yötä putkeen kestävään väsytystaisteluun, että en enää saanut pidettyä itseäni kasassa. Onneksi mies otti sitten ohjat käsiinsä, niin sain koota itseni. Lopulta poika rauhoittui, kun otin hänet uudelleen rinnalle.

Yöllisten itkujen aiheuttajana saattavat olla puhkeavat hampaat, eroahdistus tai liikkumaan opettelu. Nukahtamiseen liikkuminen on ainakin vaikuttanut. Ryömimisen lisäksi pikkumies on oppinut nousemaan seisomaan tukea vasten. Viime öisen heräilyn syyksi epäilen kuitenkin eniten äidinmaidonkorviketta. Kyllä. Päädyin eilen antamaan korviketta 10 kuukauden imetyksen jälkeen. Viime aikoina imettäminen on ollut kitinää ja poika on syönyt todella nopeasti. Luulen, että yösyöttöjen vähentyessä maidontulo on vähentynyt, eikä A saa tarpeeksi maitoa rinnasta. Korvike kelpasi hyvin nokkamukista juotettuna. Koko päivän aikana pikkuinen joi ehkä 100 ml korviketta. Eilisilta, viime yö ja tämä päivä ovat kuitenkin olleet niin itkuisia, että luulen korvikkeen laittaneen pienen mahan sekaisin. Vaippa tuli täyteen tavaraa aamuyöstä, mitä ei ole tapahtunut enää muutamaan kuukauteen. En tiedä kuinka yleistä se on, että korvike aiheuttaa vatsavaivoja, mutta en ihan heti uskalla testata uudelleen. Tai sitten täytyy antaa korviketta alkuun todella pieninä annoksina vaikka puuroon sekoitettuna. Onko teidän lapsille tullut vatsavaivoja äidinmaidonkorvikkeesta? Miten imetyksen vähentäminen on muuten onnistunut?

Onneksi sain aamulla nukkua pidempään, kun mies hoiti aamutoimet. Mies sitten vuorostaan otti päiväunet päivällä. Pikkumiehellä koko päivä oli enemmän tai vähemmän itkuinen. Mikään ei tuntunut olevan hyvin, eikä mikään ollut kivaa. Itsestä tuntui todella raskaalta yrittää viihdyttää A:ta koko ajan ja silti toista vaan suretti. Leikittiin, luettiin, laulettiin, syliteltiin, käveltiin, seisottiin ja peuhattiin sängyllä. Iloa kesti korkeintaan 5 minuuttia ja sitten tuli taas itku. Kovasti poika tuntui olevan syliä vailla, kun ryömi syliin useamman kerran tai roikkui lahkeessa lohduttomasti itkien. Miten avuttomaksi sitä voikaan tuntea itsensä, kun oma lapsi itkee eikä osaa auttaa. Nyt täytyy vain toivoa, että tämä yö ja huominen menisivät paremmin. Ainakin ilta vaikutti lupaavammalta. Lähden tästä suihkun kautta nukkumaan, jos saisi nukuttua edes pari tuntia putkeen.

Äitiyspohdiskelua

Vanhempainvapaa lähenee loppuaan. Pikkumies ei kuitenkaan joudu vielä menemään hoitoon, koska jään kotiin hoitovapaalle ainakin ensi kesään asti, jolloin A on 1 vuoden ja 7 kuukauden ikäinen. Onneksi meillä on mahdollisuus siihen, että toinen meistä on kotona vielä hetken. En tiedä miten olisin pystynyt laittamaan näin pientä hoitoon jonnekin kodin ulkopuolelle. Tämän ikäinen lapsi tarvitsee vanhempiaan ja tämä äiti tarvitsee lastaan :)

Vaikka kotona oleminen pienen lapsen kanssa on välillä rankkaa ja hermoja raastavaa, nautin silti suunnattomasti siitä, että saan seurata lapseni kehitystä läheltä ja olla läsnä silloin, kun pikkuinen minua tarvitsee. Olemme itse halunneet lapsen ja koen velvollisuudeksemme hoitaa lasta niin pitkään itse kuin se on taloudellisesti mahdollista. Jos olisin halunnut luoda uraa tai en muuten vain haluaisi olla lapsemme kanssa, en olisi yrittänytkään saada lasta. Kyllä minullakin (niin kuin varmasti kaikilla vanhemmilla) on ollut hetkiä, jolloin tekisi mieli painua ovesta ulos ja toivoa että joku muu kuuntelisi hampaiden puhkeamiseen liittyvät kitinät, istuisi sängyn vieressä rauhoittelemassa itkuista lasta tai hoitaisi voimakkaan tahdon omaavan lapsen itku-potku-raivarit, kun kaikki ei mene pikkuisen mielen mukaan. Tällä hetkellä tärkein tehtäväni on kuitenkin olla äiti. Omat tarpeeni ja haluni tulevat vasta lapsen tarpeiden jälkeen. Univelka ja kylmät ateriat ovat jo arkipäivää ja televisiota en ole ehtinyt katsomaan lähes ollenkaan, vaikka suurin osa ajasta ollaan kotona. Minusta ei kuitenkaan tunnu, että olisin joutunut luopumaan mistään lapsen takia, vaan päin vastoin. Olen saanut todella paljon. Äitinä teen kaikkeni, että lapseni tuntisi olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi. Meidän perheessä ei haleja ja suukkoja säästellä, vaan hellyyttä osoitetaan todella paljon.

Olen kuullut usein, että äitiys (tai vanhemmuus) muuttaa ihmistä, mutta itse en täysin allekirjoita tätä väitettä. Lapsi saattaa muuttaa elämän, mutta ei ihmistä. Ennen lapsen syntymää olin vaimo, tytär, sisko, ystävä ja työkaveri, eikä äitiys ole muuttanut näitä rooleja mitenkään. Totta kai lapsen myötä prioriteetit ovat toiset ja meillä on vähemmän kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa, enkä voi lähteä kavereiden kanssa ulos tuosta noin vaan, mutta ihmisenä olen edelleen se sama henkilö kuin ennen lasta. Olen vain saanut elämääni uuden roolin äitinä.

Miten olet itse kokenut äitiyden? Entä onko kotona oleminen lapsen kanssa ollut ihanaa vai onko ollut ikävä töihin?

Lomamuistot

Viimeaikoina tämä blogi on alkanut uhkaavasti muistuttaa ruokablogia :D Yritän petrata ja kirjoittaa taas meidän arjesta ja Pikku Prinssin touhuista kunhan arki taas alkaa miehen palatessa takaisin sorvin ja opiskelujen ääreen.

Tähän väliin kuvia ainutlaatuisen pitkästä lomasta, jolloin saatiin viettää aikaa koko perheellä ilman kiirettä minnekään. Loman tähtihetkiä olivat yhdessä vietetty aika mökillä ja minun vanhassa "mummolassa". Näiden lisäksi käytiin Pärnussa, Linnanmäellä ja kylpylässä, vietettiin 10-vuotisyhdessäolopäivää, nähtiin sukulaisia ja kummipoikaa, herkuteltiin grilliruoalla ja saunottiin savusaunassa. Pääsin pesemään mattoja laiturille. Ja taisipa Pikku Prinssi vihdoin ja viimein loman loppumisen kunniaksi oppia ryömimään :)

Makean kirpeä mustaviinimarjapiirakka

Vietimme viimeisen kokonaisen lomaviikon Savossa isovanhempieni tyhjillään olevassa talossa. Talon takana on parikymmentä viinimarja- ja karviaispensasta. Pensaita ei ole hoidettu sen jälkeen, kun mummoni muutti kotoa palvelutaloon vajaa 10 vuotta sitten. Pensasalue rehottaa ja heinä kasvaa melkein polviin asti. Kävin kuitenkin rämpimässä puskien seassa. Punaherukoita ei näkynyt ollenkaan. Olisiko linnut käyneet viemässä marjat parempiin suihin. Mustaviinimarjoja ja karviaisia sen sijaan oli runsaasti. Harmittaa ihan, kun marjat menevät suurimmaksi osaksi hukkaan. Marjoista syödään muutama desilitra joka kesä, mutta loput marjat tippuvat tai mätänevät pensaisiin. Nyt ajattelin kuitenkin hyödyntää "omia" marjoja ja tehdä niistä piirakan. Löysin herkullisen kuuloisen reseptin Koemaistan blogista. Resepti osoittautui todella hyväksi ja ystävänikin, joille piirakan tarjosin, pitivät tästä makean valkosuklaan ja kirpeän marjan yhdistelmästä. Piirakka oli tarpeeksi helppo ja nopea tehdä, mutta kuitenkin erilainen tavalliseen marjapiirakkaan verrattuna. Ainoa muutos alkuperäiseen reseptiin oli, että laitoin piirakkaan mustaherukoiden lisäksi vanhempieni aiemmin viikolla keräämiä vadelmia, joita vielä löytyi jääkaapista.

Mustaviinimarjapiirakka

Piirakkataikinapohja (ostin itse laiskuuttani valmiin pakastepohjan)
3 dl mustaherukoita
1 dl vadelmia
100 g valkosuklaata
250 g mascarponejuustoa
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Painele piirakkapohja voideltuun piirakkavuokaan. Sekoita haarukalla muna ja sokeri keskenään. Lisää sekaan mascarponejuusto ja sekoita tasaiseksi seokseksi. Kaada marjat piirakkapohjalle ja asettele valkosuklaapalat marjojen päälle. Kaada muna-sokeri-mascarponeseos päällimmäiseksi ja levitä tasaisesti. Paista uunissa noin 30 minuuttia. Nautitaan jäähtyneenä.

Köyhät ritarit - helppo ja nopea jälkiruoka

Mieheni on useampaan kertaan pyytänyt minua tekemään köyhiä ritareita ja sen helpompaa jälkiruokaa saa etsiä. Ei ne kyllä terveellisimmästä päästä ole, mutta välillä saa herkutella, vai mitä :) Sitä paitsi, mikä olisi sen parempi tapa hyödyntää kuivahtanut pullapitko. Pidän semmoisista resepteistä, joissa saa käyttää kaapista löytyviä parhaat päivänsä nähneitä ruoan jämiä. Yritän välttää ruoan roskiin heittämistä viimeiseen asti ja haluan hyödyntää jämäruoat parhaani mukaan. Lempireseptejä tässä kategoriassa köyhien ritareiden lisäksi ovat leipäressu ja banaanikakku.

Saimme tänään illallispöytään appivanhemmat ja mieheni iloksi paistoin jälkkäriksi köyhiä ritareita. Teen köyhät ritarit yleensä todella pelkistetyllä reseptillä ilman kananmunia, kun en itse huomaa eroa siinä, käänteleekö pullaviipaleet munamaidossa vai pelkässä maidossa. Kuva jäi taas ottamatta, mutta ohje tulee tässä:

Köyhät ritarit

Pullaviipaleita
Maitoa
Voita paistamiseen

Hilloa
(Kermavaahtoa)

Uita pullaviipaleet nopeasti maidossa niin, että pulla ehtii imeä maitoa itseensä. (Älä kuitenkaan kastele pullaa maidossa niin kauaa, että pulla muuttuu mössöksi.) Paista märät pullaviipaleet voissa pannulla molemmin puolin, kunnes pullat ovat saaneet kauniin värin ja pinta on rapsakka. Tarjoile hillon (ja kermavaahdon) kanssa.